2025: Maasto on paikalla loivasti itään laskevaa hiekkamoreenikangasta. Moreeni on melko kivistä, mutta kivisempien kohtien välissä on vähäkivisempiä hiekkaisia kohtia. Vaihtelu lienee seurausta rantavoimien maa-ainesta lajittavasta toiminnasta rantavaiheen aikana, vaikka selviä rantamuodostumia paikalta on maastossa vaikea hahmottaa. Idässä maasto muuttuu vähän ennen hakkuualueen reunaa kosteammaksi tasamaaksi. Lännessä hakkuualue ulottuu lähes kankaan korkeimmalle kohdalle.
Laikutusjäljistä löytyi useista kohdista palanutta kiveä, paikoitellen runsaasti. Palanutta kiveä havaittiin alueella, jonka pituus pohjoisesta etelään on noin 45 m ja leveys noin 15 m. Lisäksi löytyi kvartsi-iskoksia, jotka muodostivat muutaman metrin läpimittaisen löytökeskittymän palanutta kiveä sisältävän alueen pohjoispäähän. Lännessä löytöalue rajautui hakkaamattomaan metsään, joten asuinpaikka voi siellä ulottua havaittua laajemmalle. Muilla suunnilla asuinpaikkaan viittaavat havainnot loppuivat ennen laikutuksen reunaa. Havaintojen perusteella paikalla on kivikautinen asuinpaikka, joka on kiinteä muinaisjäännös. Kohteelle on määritetty muinaisjäännösrajaus, joka sisältää maastossa havaitun löytökeskittymän.
Skapat: 5.6.2026 Senaste förändring: 5.6.2026
Undersökningar
Antti Bilund, Timo Jussila, Jesse Keskinen & Timo Sepänmaa inventering 2025
Skapat: 5.6.2026
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.