Vanhimmat kirjalliset tiedot kylästä ovat 1540 maakirjassa. Tällöin kylässä oli neljä taloa: Jaakola, Junnila, Yrjölä ja Nissilä. 1620-luvulta lähtien ne olivat rälssitiloja ja 1630-luvulta lähtien kartanon herran Henrik Flemingin omistuksessa. Tilat peruutettiin kruunulle 1600-luvun lopulla. Samoihin aikoihin ilmaantuu lähteisiin Parikan talo ja Yrjölän tila sulautuu muihin tiloihin. Junnilasta, Parikasta ja Jaakolasta tuli peruutusten jälkeen ratsutilojen augmentteja. Tilat ostettiin perinnöksi 1700-luvun kuluessa.
Seijaisten isojako suoritettiin vuonna 1761, jolloin Nissilän, Jaakolan ja Junnilan tontit sijaitsivat nykyisen Nissilän talouskeskuksen kanssa samalla mäellä. Parikan talouskeskus oli nykyisellä paikallaan erillään kylämäestä. Isojako täydennettiin vuosina 1916-17. Tässä vaiheessa Jaakolan tila oli siirretty nykyiselle paikalleen vanhalta kylämäeltä. Junnilan talo hävisi 1900-luvun kuluessa vähitellen kokonaan. 1910-luvulla Junnila oli vielä Nissilän tilan pohjoispuolella. Seijaistentie noudattaa 1700-luvun lopun linjausta.
Osa isojaon aikaisista talonpaikoista on edelleen asuttuina, mutta jotkin osat kylätontista vaikuttavat autioituneen. Kohdetta ei ole tarkastettu maastossa.
Skapat: 1.6.2026
Undersökningar
Jere Leppänen fjärrgranskning 2026
Anmärkningar: Turun kaupunginmuseo, Varsinais-Suomen alueellinen vastuumuseo. Tiedot perustuvat MIP-tietokantaan tallennettuun rakennusinventointiaineistoon ja Maanmittauslaitoksen Historialliset ilmakuvat -aineistoon (2026).
Skapat: 1.6.2026
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.