Kylästä on ensimmäisen kerran maininta asiakirjoissa v. 1441, jolloin nimeltä mainitaan Lampolan talo. Vuonna 1540 alkavista maakirjoista käy selville, että kylässä oli kolme muutakin taloa: Anttila, Marttila ja Pahalakki. Lampola oli tuomiokirkolle läänitettynä kunnes peruutettiin kruunulle v. 1545. Vuonna 1556 Aatoilassa oli neljä taloa. Anttila ja Pahalakki yhdistettiin v. 1557, myöhemmin talonnimeksi vakiintui Anttila. Talojen lukumäärä supistui kolmeen, jona se oli edelleen v. 1721. Lampolan Juhana lll lahjoitti aviottomalle tyttärelleen Sofia Gyllenhjelmille ja Pontus de la gardielle, joiden suvulla se pysyi Askasiten Lempisaaren alustalaistalona vuoteen 1683 asti. Marttila oli Nyynäisten kartanon alustalaistalona v. 1649-1683. Molemmista tuli samana vuonna uudelleen kruununtalo. Marttila jakaantui kahtia isojaon yhteydessä, joten sen jälkeen kylässä oli neljä taloa.
Isojakokartassa vuodelta 1782 näkyvät kylän kantatalot Anttila, Lampola ja Marttila sijaitsevat ryhmänä kylänmäellä samalla puolen tietä vieri vieressä. Toinen Marttilan taloista on hieman erillään muista. Vuoden 1912 kartassa talot Anttila, Lampola ja Etu-Marttila ovat ryhmänä entisillä paikoillaan, samoin niistä erillään Taka-Marttila. Nykyään Lampola on suunnilleen perinteisellä paikallaan.
Skapat: 30.3.2026
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.