Akonsaari kuuluu Akonveden kylään ja saaressa sijaitsee kylän talo nro 1. On ilmeistä, että historiallisen ajan asutus saaressa on peräisin 1500, viimeistään 1600 -luvulta. Kyseessä on siis oletus talon numeron perusteella ja että ylipäätään seudun varhaisin kiinteä maanviljelyasutus on peräisin 1500 luvulta (ehkä hieman varhaisemminkin). Aluetta kuvaavia vanhoja, tarkempia karttoja ei löytynyt Kansallisarkistosta eikä Maanmittauslaitoksen kartta-arkistosta. Varhaisin löytynyt toimituskartta on vuodelta 1919. Kansallisarkistosta löytynyt Akonveden ja Vehkalahden jakokunnan v. 1786 isojakokartta ei jostain syystä ulotu tälle alueelle – tai sellaista karttaa ei löytynyt digitaaliarkistosta, eikä myöskään viitettä sellaiseen uudistushakemistosta.
Vuoden 1846 Pitäjänkartalle on merkitty Akonsaaren talo nro 1. Kartalla ei näytä olevan Akonsaaren kohdalla myöhempiä päälle piirroksia, joten kartta kuvaa 1840 luvun alun tilannetta tai mahdollisesti 1700 luvun lopun tilannetta, jos kartta on piirretty jonkun aiemman toimituskartan pohjalta (jota ei siis nyt löytynyt).
Akonsaaren talo on pitäjänkarttaan merkitty selvästi eri kohtaan missä se nykyisin (ja vuonna 1919) sijaitsee. Silmänvaraisesti mahdollisimman tarkasti pitäjänkartalta paikannettuna (mm. maastonmuotojen ja maaston laadun, peltokuvion ja itäpuoleisen luhtaniityn perusteella, sekä mittaamalla) vanha talonpaikka paikantuu nykyiselle pellolle kohtaan N 6987539 E 567500 arviolta +- 35 metrin tarkkuudella. Vanhoissa ilmakuvissa ei pellossa erotu mitään talonpaikkaan viittaavaa (tummaa läikkää tms.) eikä laserkeilausaineistossa kohoumaa. Paikannusta ei siis ole varmistettu tai hylätty maastohavainnoin, peltoon koekuoppia tekemällä.
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.