En tjärdal, storlek 17 meter. Utmärkt i terrängen med en skylt.
Inv. 2026: Vesterlundin terva hauta sijaitsee Linbackvägenin ja Taklaxvägenin risteyksestä noin 730 metriä kaakkoon. Kohde on aiemmin rekisteröity, mutta vuonna 2026 ensimmäistä kertaa arkeologisesti dokumentoitu tervahauta. Sen läpimitta on noin 19 metriä. Kohde erottuu ympäristöstään huomattavasti korkeampana, pohjakaavaltaan pyöreähkönä kumpuna. Maarakenteen vallit ovat leveät, keskiosiltaan jopa 2,5 metriä tai enemmän. Haudan keskellä on selkeästi havaittava, mutta epätasainen painauma, jonka syvyys on paikoitellen yli puoli metriä. Rakenteen korkeusero ympäristöön on suurimmillaan sen etelässä ja kaakossa, missä se kohoaa ympäristöstä puolitoista metriä. Pohjoispuolella korkeusero muuhun maastoon on huomattavasti matalampi. Haudan tervanjuoksutusrakenne, eli halssi, sijaitsee tervahaudan itäpuolella. Sen tervahaudan vallien läpäisevät osat on tuettu hyvin kookkailla kivillä, joiden siirtäminen on oletettavasti vaatinut merkittävää työvoimaa. Terva hauta vaikuttaa rakennetun maastonmuotoja hyödyntäen siten, että halssi laskee itään viettävän rinteen suuntaisesti. Sen vuoksi vallien korkeuserot ympäristöön korostuvat etelä- ja itäpuolella. Heti halssirakenteen kivien etelä- ja yläpuolella, kasvaa vanha mänty, jonka rinnankorkeusläpimitta on noin 40 cm ja jossa on havaittavissa kilpikaarnaa. Muu alueen puusto on nuorta, noin kymmenvuotiasta ja paksuudeltaan noin 10 cm männikköä. Haudan pohjoispuolella kasvaa myös katajaa. Tervahaudan kivisestä ylämaaston ympäristöstä ei todettu selkeitä viitteitä kiukaista tai muista kohteen käyttöajan mahdolliseen väli aikaismajoitukseen viittaavista ilmiöistä. Tervahaudan rakenteen itäosista 20 metriä samaan suuntaan on kolme kookasta rinnevarjo mallista erottunutta kuoppaa. Kokoluokaltaan ne ovat noin 3 x 4 metriä. Reunojen kohdilta noin 30–40 cm syvät kuopat olivat vedestä täyttyneitä ja vallittomia. Kuopista on mahdollisesti otettu maata tervahaudan rakenteisiin. Kuoppia ehdotetaan sisällytettäväksi kohteen rajaukseen. Tervahaudan luoteispuolella on laaja rakkakivikko, josta on mahdollisesti haettu kiviä terva haudan kivirakenteisiin. Viitteenä tästä kivikon kaakkoiskulmalta todettiin pari puoli metriä syvää kuoppaa. Koska kivikko on laaja ja siinä on muitakin kuoppia, kohteen rajauksen ulottamista tänne asti ei katsota perustelluksi. Pitäjänkartalle merkitystä tiestä tai polusta ei havaittu merkkejä maastossa. |