Kohde sijaitsee Kajaanin kirkon tontin reunalla, Koivukoskenkadun ja Pohjolankadun kulmassa. Koivukoskenkadulta kirkon tontille johtavan kevyenliikenteen reitillä, kadulta kirkon tontille johtavien portaiden kohdalla. Sijaitsee kirkon tontin kaakkoiskulmassa. Kajaanin kirkko on sijainnut tällä tontilla vuodesta 1656. Ensimmäisen kirkon tuhosivat venäläiset vuonna 1716. Toinen kirkko rakennettiin 1734–1735 ja se purettiin huonokuntoisuuden vuoksi 1895. Nykyinen kirkko on rakennettu 1897. Vainajia haudattiin kirkon ympäristöön vuoteen 1809 asti. Ensimmäisen kirkon tarkasta sijainnista ei ole varmaa tietoa. Toinen kirkko on sijainnut suunnilleen samoilla sijoilla kuin nykyinen. Kirkon ympäristössä sijaitsevista hautapaikoista ei ole tietoa.
Kirkon tontille johtavat kiviportaat korjattiin. Portaita varten kaivettu perustuskuoppa oli kooltaan 9 x 5,9 metriä ja syvyys 75 – 120 cm. Havainnot tehtiin kuopan lounaisleikkauksesta. Paikalle on tuotu täytemaata ja sen paksuus vaihtelee 15 - 75 cm ollen ohuimmillaan lähellä Koivukoskenkatua eli kaakkoislaidalla. Täytemaan alta alkaa ruskea, savinen maa, jonka alla ja rinnalla on hiiltynyttä/palanutta maata, jossa tiilenpalasia, rautanauloja, posliinia, eläinten luita, lasia. Palanut maa muodostaa maljamaisen kuvion profiiliin. Palaneen maan profiili paksuus kaventuu molempiin päihin. Löydöt löytyivät palaneen/hiiltyneen maan kerroksesta noin 53 - 120 cm syvyydeltä maanpinnalta katsottuna. Profiilista löytyi eläinten luita (nauta, kanalintu, onttosarvinen eli lammas, vuohi, nauta), piiposliinia, posliinia, lasia, naula, tiiltä (löytöjä ei otettu talteen). Palanut maa on mennyt suoraan portaita varten tehdyn kaivannon poikki Koivukoskenkadun suuntaisesti. Jäänteet viittaavat johonkin kaupungin paloista. 1716 tontilla poltettiin kirkko ja lähistöllä todennäköisesti muitakin rakennuksia. Myöhemmin on tapahtunut muitakin paloja. Löydetyt posliinit viittaavat enemmin 1800-lukuun. Myös toisen maailmasodan aikaan Kajaania pommitettiin ja se kärsi suurista paloista. Maakerrosten muoto viittaa jonkinlaiseen kaivantoon tai ojaan. Mahdollisesti kyseessä on ollut kirkon tonttia reunustava oja. Nykyinen Koivukoskenkatu on merkitty karttoihin jo 1700-luvulla. 1900-luvun alun kuvissa kirkon tontti on reunustettu aidalla. Kadun puolella kulkee kävelytie. Oja erottaa kävelytien autotiestä. Mahdollisesti kyseessä on tämä tai jokin aikai-sempi kaivanto. Kirkkomaata on ympäröinyt aita jo aikaisempien kirkkojen aikaan. |