Kiviuuneja laajana ryhmänä neljällä eri saarella Biskopsön länsiosassa. Ks. Alakohteet.
Vuonna 2012 inventoidut uunit A-H tarkastettiin uudestaan 2016 ja ne sekä alueelta löydetyt uudet uunit, jotka yhdessä muodostavat maantieteellisen kokonaisuuden, on siirretty ja yhdistetty uudeksi kohteeksi Käringö 1.
Skapat: 27.2.2013 Senaste förändring: 5.3.2017
Underobjekt
Uuni I
Typ: stenkonstruktioner, ryssugnar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6655395 Ö: 249846
Beskrivning: Edellä mainitun salmen suurimmassa saaressa on korkea kallionharjanne ja sen saaren alavammilla kohdilla kasvaa paikoin männikköä. Tästä saaresta on havaittu kolme uunia. Niistä pohjoisin on kalliopohjalla. Sen reunukset ovat suurista kivistä. Kattokivet ovat romahtaneet alas. Uunin suu on avautunut lounaaseen päin. Uunin mitat itä–länsi- ja pohjois–etelä-suunnassa ovat 2,0 metriä. Uunin korkeus on 0,7 metriä.
Skapat: 27.2.2013
Uuni J
Typ: stenkonstruktioner, ryssugnar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6655374 Ö: 249863
Beskrivning: Uuni on rakennettu kallioalustalle särmikkäistä, yleensä noin 30 cm:n läpimittaisista lohkareista. Suuaukko on ehkä ollut kohti itää. Uunin katto on romahtanut. Uunin mitat itä–länsi- ja pohjois–etelä-suunnassa ovat 2,2 metriä. Uunin korkeus on 0,5 metriä.
Skapat: 27.2.2013
Uuni K
Typ: stenkonstruktioner, ryssugnar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6655373 Ö: 249851
Beskrivning: Kallioalustalla. Uunin reunukset on koottu suurista kivistä, kattokivet ovat romahtaneet. Uunin suuaukko on kohti etelää. Uunin mitat itä–länsi- ja pohjois–etelä-suunnassa ovat 1,8 metriä. Uunin korkeus on 0,6 metriä.
Skapat: 27.2.2013
Uuni L
Typ: stenkonstruktioner, ryssugnar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6655213 Ö: 249765
Beskrivning: Edellisestä saaresta noin 100 metriä lähemmäksi salmen suuta on vähän pienempi saari, joka on niin lähellä Träskötä, että joku on tehnyt pienen sillan, jonka kautta Träsköstä voi siirtyä tähän saareen ja päinvastoin. Lähellä sillan korvaa on uunipari. Koordinaatit on kahden uunin välistä. Näistä siltaa lähellä olevista uuneista pohjoisempi on rakennettu niin, että sen itäkylki on kallion juurella. Tämän uunin reunuksessa on siellä täällä isojakin kiviä. Kattokivet ovat romahtaneet ja ovat reunuksen sisällä. Uunin läpimitta on noin 2,6 metriä.
Skapat: 28.2.2013
Uuni M
Typ: stenkonstruktioner, ryssugnar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6655213 Ö: 249765
Beskrivning: Uuni M on arviolta 2,3 metriä pitkä. Sen reunoissa on isojakin kiviä. Kattokivet eivät ole paikoillaan. Uunin suun edessä alarinteessä on selvästi erottuva turpeen peittämä kuoppa maassa noin metrin päässä uunin suusta.
Sama koordinaatti kuin uunilla L.
Skapat: 28.2.2013 Senaste förändring: 28.2.2013
Uuni N
Typ: stenkonstruktioner, ryssugnar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6655233 Ö: 249733
Beskrivning: Uunin eteläreuna on rakennettu kiinni tasaiseen kalliopaljastumaan. Reunuskivet ovat isoja, ja reunusten sisällä on pienempiä kiviä epäjärjestyksessä. Uunin suu on ollut ehkä pohjoiseen. Rakenteen läpimitta pohjois–etelä-suunnassa on noin 1,4 metriä ja itä–länsi-suunnassa 1,8 metriä.
Skapat: 28.2.2013
Uuni O
Typ: ej definierad
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6655231 Ö: 249720
Beskrivning: Saaren länsilaidalla on kaksi uunia. Niistä pohjoisempi uuni on rakennettu niin, että kallion muodot ovat helpottaneet sen reunuksen rakentamista. Reunukseen on aseteltu isoja kiviä. Uuni on nyt katoton. Sen leveys on 1,3 metriä.
Skapat: 28.2.2013
Uuni P
Typ: stenkonstruktioner, ryssugnar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6655222 Ö: 249721
Beskrivning: Uunista O vähän etelään on vähän hajonnut uuni kalliolla. Sen läpimitta on ollut noin 2,0 metrin luokkaa. Uunin suu on ollut joko länteen tai etelään päin. Joitakin suuria reunuskiviä on paikoillaan. Kattokivet ovat romahtaneet.
Skapat: 28.2.2013
Uuni Q
Typ: stenkonstruktioner, ryssugnar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6655102 Ö: 249642
Beskrivning: Träskön saaren läntisimmällä rannalla kerrottiin olevan ryssänuunien rivistö. Sanotulta paikalta löytyi vain kaksi uunia, jotka olivat kaukana toisistaan. Yksi uuni on Träskössä saman salmen rannalla kuin edellisetkin uunit. Tämän Träskön uunin katto on romahtanut, mutta erottuu, että uunin suuaukko on ollut kohti pohjoista. Uunin pituus suusta perään on 2,0 metriä.
Skapat: 28.2.2013
Uuni R
Typ: stenkonstruktioner, ryssugnar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6654863 Ö: 249655
Beskrivning: Träskössä kiviuuni tasaisella kalliolla lähellä nykyistä vesirajaa. Uuni on tehty kallionharjanteiden väliseen laaksoon yhden kallionharjanteen itäiselle kupeelle. Uunin suu on ollut itään päin. Uunin pituus suusta perään on ollut 2,4 metriä. Reunus on koottu suurista kivistä. Kattokivet ovat romahtaneet alas.
Skapat: 28.2.2013
Uuni S
Typ: stenkonstruktioner, ryssugnar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6655532 Ö: 249228
Beskrivning: Kohteen pohjoisin uuni on siinä mielessä parhaiten säilynyt kaikista Långnäs örenin tienoilla havaituista, että siinä oli suuaukko vielä ehjänä. Uunin peräosassa sen kattokivet ovat romahtaneet alas. Uunin pituus suusta perään on 1,6 metriä. Uunin suuaukon leveys on noin 40 cm ja korkeus 30 cm. Kalliolla, joka on lähellä uunia, on huvimaja tai jokin vastaava pieni uusi rakennus.
Skapat: 28.2.2013
Undersökningar
Esa Laukkanen inventering 2012
Anmärkningar: Inventointikertomuksen kohde 227. Kemiönsaaren Dragsfjärdin arkeologinen inventointi vuosina 2011 ja 2012. Varsinais-Suomen maakuntamuseo.
Skapat: 27.2.2013
Jouni Taivainen inventering 2016
Anmärkningar: Taivainen, Jouni 2016. Kemiönsaaren Dragsfjärdin itäisen saariston rantaosayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2016.
Inventointikertomuksen sivu nro 18.
Skapat: 5.3.2017 Senaste förändring: 5.3.2017
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.