Paikka sijaitsee Punkalaitumenjoen pohjoispuolella. Kylä mainitaan asutuksen yleisluettelossa ennen 1600-lukua. Vuoden 1649 kartalla kylässä oli neljä taloa ja 1792 kartalla 7 taloa. Tontti sijoittuu tien (mt. 230) molemmin puolin. Tielinjaus jokseenkin sama kuin 1600 - 1700-luvuilla. 1600-luvun talot olivat tien eteläpuolella. 1840-luvun pitäjänkartalla tontti on sama kuin 1700 luvulla, paitsi koillisin talotontti oli peltona. Pohjoispuoli tontista on nyt edelleen käytössä, eteläpuoli hylätty ja osin jäänyt mt:n 230 alle.
Tien pohjoispuolinen kylätontin nuorempi osa: siellä on betoniperustainen asuinrakennus, jossa on lisäksi osin maansisäinen kellarikerros. Talon eteläpuolella, sen ja maantien välissä on osin säilyneenä vanhaa harmaakiviperustusta. Paikalla on myös betonilaatalle perustettu pienehkö ulkorakennus. Vanhan tontin liepeillä, mutta sen ulkopuolella on useita enimmäkseen tiilestä rakennettuja ja raskaasti perustettuja talousrakennuksia. Käytännössä vanhat kulttuurikerrokset ovat todennäköisesti tuhoutuneet.
Tien eteläpuoleinen tontin osa: myöhemmältä rakentamiselta säilynyt osa on pellolla, jokirantaan viettävän törmän päällä. Paikalla on selvä muokkauskerroksen alapuolinen kulttuurikerros (savitiivistettä, tiiltä, palaneita kiviä, hiiltä, nokea ja kiveystä). Kylätontin länsipuolella sijaitsevalla koivuja kasvavalla kumpareella havaittiin harmaakivistä ladottu holvikaarikellari sekä sen eteläpuolella osin kasaan ajettuna vanhan talon kiviperustukset. Niihin liittyy myös betonirakenteita, joten kyseessä ei ilmeisesti ole kovin vanhan rakenteen jäännökset.
Vuonna 2016 kylätien pohjoispuolella kuorittiin valvonnassa peltomultaa. Paljastuneet rakenteet ja värjäymät tutkittiin, myös muinaisjäännösaluerajauksen ulkopuolelta, josta löytyi yhden rakennuksen nurkkakiviä ja hieman siitä erillisiä puujäänteitä. Alueelta paljastui yksi nelikulmainen tulisijan alaosan kiveys ja yksi kookkaampi suorakaiteinen tulisijan pohja, joka oli kaivettu maahan. Alustavan tulkinnan mukaan tämä nähtävästi hormillinen tulisija on käsittänyt kaksi eri uunia. Paikalla oli myös yksi maahan upotettu nurkkakivi ja muutama likamaakuopan pohja. Lisäksi havaittiin uudempia rakenteita, kuten purettujen puhelinpylväiden tukikiveysten jäänteitä. Löytöaineiston perusteella kylätonttiin liittyvät rakenteet ajoittuvat 1700-1800-luvuille.
Skapat: 29.2.2012 Senaste förändring: 16.11.2016
Undersökningar
Hannu Poutiainen ja Tapani Rostedt inventering 2011
Anmärkningar: Punkalaidun-Huittinen. Vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011.
Mikroliitti Oy.
Skapat: 29.2.2012
Hannu Poutiainen provgrävning 2012
Anmärkningar: PUnkalaidun Vanttilan arkeologinen valvonta 2012. Mikroliitti Oy.
Skapat: 17.6.2013
Hanna-Maria Pellinen utgrävning 2016
Anmärkningar: Vesihuoltohankkeeseen liittyneen kaivauksen alustavat tulokset 12.9.2016.
Skapat: 16.11.2016 Senaste förändring: 16.11.2016
Hannu Poutiainen utgrävning 2013
Skapat: 16.11.2016 Senaste förändring: 16.11.2016
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.