Kaukolan kylä ilmaantuu lähteisiin vuonna 1547. Kylässä oli vuonna 1549 kolme tilaa. Kaukolan vanhin kartta on vuodelta 1779 (KA MH B17 8/1-2). Kylässä oli tuolloin kaksi tilaa: Lassa ja Kirma. Kohde on edelleen osittain käytössä.
Vielä vuoden 1937 historiallisessa ilmakuvassa kylätontin rakennuskanta on ollut hyvin tiheää. Suurin osa rakennuksista häviää vuosien 1951 ja 1996 väillä.
Vuoden 2025 tarkastuksessa kylätontin pohjoisosassa sijaitsi huonokuntoisia tai romahtaneita ulkorakennuksia (kivestä, hirrestä ja betonista rakennettu navetta ja muita hirsirakennuksia).
Kylätontin pohjois-etelä-suunnassa vuoden 1779 kartassa halkaissut tielinja on yhä olemassa. Kylätontin poikki kulkee nykyisin myös lounais-kaakko-suuntainen tie, jota ei vielä erotu vuoden 1871 Senaatinkartassa.
Tienristeyksen kaakkoispuolelle jää pihamaa, jolla sijaitsee yksi hirsirakenteinen ja huonokuntoinen asuinrakennus, hirsirakenteinen pieni aitta ja päärakennuksen läheisyydessä kaksi rauniota, joissa on ollut tulisijat. Toisen piippu on yhä osittain pystyssä ja tiilistä päätellen rakennukset eivät ole kovin vanhoja. Aitan eteläpuolelle jää jonkinlainen kellarirakenne, jossa on 3 syvennystä. Syvennyksiä erottavat kivetyt väliseinät. Rakenteesta ei pysty päättelemään, miten kellariin on kuljettu tai mitä siellä on säilytetty.
Kohteelle on tehty aluerajaus topografian perusteella. Alueen rajaus ja säilyneisyyden selvittäminen vaatisivat kajoavia tutkimuksia. Erittäin todennäköisesti mahdolliset rakenteet tai kulttuurikerrokset ovat tuhoutuneet ainakin lounais-kaakko-suuntaisen tielinjan kohdalla.
Skapat: 12.4.2010 Senaste förändring: 6.10.2025
Undersökningar
V.-P. Suhonen arkivstudie 2010
Anmärkningar: Espoo-Salo -oikorata, Linjausvaihtoehtojen Lohja-Salo arkisto- ja karttaselvitykset 2010.
Skapat: 29.4.2010
Tanja Ranta & Jaakko Ervasti / Länsi-Uudenmaan museo besiktning 2025
Anmärkningar: Tarkastus liittyi maakaapelointihankkeeseen. Ei erillistä raporttia.
Skapat: 3.10.2025
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.