Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1915–1918. Kohde sijaitsee Nuolipuistossa, Leikkipuiston koillispuolella olevan, metsäisen kalliomäen pohjoisreunalla.
Kohteessa on näkyvissä 20 metriä pitkä osuus hiekkavallin avulla rakennettua hautaa. Haudan länsipäässä on harkkokivistä muurattu konekivääriasema, jonka suuntana on luode. Aseman kate on räjäytetty ja sen ympäriltä on hiekka valunut pois niin, että kivirakenne on selvästi nähtävissä. Mäellä on suoritettu hiekanottoa, jolloin ympäristö on muuttunut ja muut linnoitteet mahdollisesti tuhoutuneet tai peittyneet. Vuosien 1932 ilmakuvan ja 1935 varuskuntakartan perusteella kohde on alun perin ollut paljon nykyistä laajempi.
Puolustusaseman pohjoispuolella on kulkenut piikkilankaeste, joka on osittain säilynyt (XXXV: este1). Kohde kuuluu tukikohtaan XXXV, jonka puolustusasemat 1–12, tykkipatteri 101, vartiotupa 50 sekä este 1 sijaitsevat Reimarlan, Marttilan, Pitäjämäen ja Pajamäen alueella. Näistä puolustusasemat 6–9, tykkipatteri ja vartiotupa ovat kadonneet tai niitä ei ole rakennettu, muut ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. |