Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1915–1918. Kohde sijaitsee Konalantien, Riihipellontien ja Kolsarintien risteyksen eteläpuolella olevalla mäenkumpareella. Puolustusaseman keskiosa on Konalantien länsipuolella sijaitsevassa Luhtipuistossa, länsiosa Riihipellonkuja 2:ssa sijaitsevalla koulun tontilla sekä koulua ympäröivillä kerrostalotonteilla, ja itäosa Konalantien ja Kolsarintien risteyksen eteläpuolella olevilla pientalotonteilla. Konalantie on rakennettu puolustusaseman läpi ja sen kohdalla linnoitteet ovat todennäköisesti tuhoutuneet.
Kohde on jäänyt pitkälti rakennusten ja niiden pihamaiden sekä tieverkostojen alle, ja rakenteita on ilmeisesti täytetty. Maan alla saattaa kuitenkin olla säilyneitä linnoiterakenteita. Luhtipuistossa on jokusia maa- ja kivikumpuja sekä yksi matala uoma, joka saattaisi olla maalla peittynyttä hautaa. Myös Konalantien itäpuolella, puistoalueella erottuu mahdollisesti maatunutta hautaa. Koulun tontin ja Aittatie 2:n kerrostalotontin rajalla on maakumpu, jonka alta koulun puolella erottuu 2,5 m leveydeltä betonirakennetta. Sijaintinsa puolesta kyseessä voisi olla maalla peittynyt suojahuone. Koulun pihalla oli vuoden 2025 inventointiaikana myös yksi irrallinen betonifragmentti.
Puolustusasema kuuluu tukikohtaan XXVII, jonka puolustusaseman 1–16, tykkipatterit 102 ja 1021 sekä este 1 sijaitsevan Konala ja Reimarlan alueilla, osittain myös Espoon puolella. Kumpikaan tykkipattereista eivätkä puolustusasemat 6, 9, 12 ja 15 ole säilyneet. |