Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1915–1918. Kohde sijaitsee kallioisen mäen luoteisrinteellä, Tähkätien ja Konalantien risteyksen kaakkoispuolella, Tähkäpolun molemmin puolin. Puolustusasema on jäänyt suurimmaksi osaksi asuintalojen ja niiden pihamaiden alle, mutta maan alla vaikuttaa olevan säilyneitä rakenteita.
Tähkätie 4:n pihamaalla on aidatulla alueella näkyvissä betonoitua, pohjoiseen suuntautuvaa, ampumakorokkeellista taisteluhautaa ja yksi betoninen, pohjoiskoilliseen suuntautuva tähystysasema, jonka kate on räjäytetty. Ampumakorokkeen reunassa erottuu neljä reikää sekä ylempänä haudassa betonissa on ura.
Helsingin kaupunginmuseon tutkijat havaitsivat kevään 2024 maastokäynneillä Tähkätie 6 tontilla matalia painanteita, jotka saattavat olla jäänteitä yhdyshaudoista. Tähkätie 8 tontilla olevan asuinrakennuksen koilliskulmalla näkyi suojahuoneen katto ja tarkastuksessa paljastui, että rakennuksen kellariin yhteydessä olevan suojahuoneen sisätila (koko noin 4 m x 4 m) ja siihen johtava kaareva käytävä ovat säilyneet, vaikka teräspalkit on suojahuoneen katosta poistettu. Talon pihamaalla näkyi paikoin myös louhittua kalliota, jonkin verran betonirakennetta ja matalia painanteita, jotka todennäköisesti ovat jäänteitä peittyneistä linnoitteista.
Puolustusasema kuuluu tukikohtaan XXVII, jonka puolustusaseman 1–16, tykkipatterit 102 ja 1021 sekä este 1 sijaitsevan Konala ja Reimarlan alueilla, osittain myös Espoon puolella. Kumpikaan tykkipattereista eivätkä puolustusasemat 6, 9, 12 ja 15 ole säilyneet. |