Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1915–1918. Kohde sijaitsee kalliomäen etelärinteellä, Vähätuvantien ja Vuorikummunpolun välissä. Puolustusaseman pohjoisosa on 1800-luvulla rakennetun talon pihamaalla, mutta sen eteläosa on jäänyt 1970 ja 2011 valmistuneiden asuinrakennusten ja niiden pihamaiden alle.
Kohteen eteläosassa ei erotu maan pinnalle enää mitään rakenteita, mutta vanhojen ilmakuvien perusteella siellä on saattanut olla kaksi melko isoa suojahuonetta. Voi olla, että linnoitteita on säilynyt maan alla tai sitten ne ovat tuhoutuneet. Kohteen pohjoisosassa, Vuorikummunpolku 6:n tontilla, on ilmeisesti yksi ensimmäisen maailmansodan aikainen suojahuone, joka on myöhemmin muutettu kellariksi. Tontin omistajan mukaan kellariin olisi piilouduttu vielä toisen maailmansodan aikana ja se olisi joskus myöhemmin muutettu kellariksi. Kaksihuoneisessa kellarissa on betonista ja kivistä muurattu katto ja seinät. Läntisempi huone on kooltaan 3,26 m x 3, 0 m, itäisempi 2,88 m x 3,0 m ja huoneiden korkeudet ovat noin 1,8 m. Sisällä saattaisi olla paikoin säilynyt alkuperäistä betoniseinää. Itäisemmän huoneen lattiaan on tehty ilmeisesti lattiakaivolle reikä, jossa oli inventointiaikaan vettä. Kaivon yläpuolella katossa on myös reikä. Sisäänkäynti tilaan käy itäisemmän huoneen kautta. Sisäänkäynnin ulkopuolella näkyvät teräskiskot, jotka omistajan mukaan olisivat peräisin jostain läheisen rautatien purusta. Ulkopuolelta kellari on peitetty maalla ja rakennetta on tuettu harmaakivillä. Mikäli suojahuoneeseen on aikoinaan johtanut hauta, se on oletettavasti peitetty talon pihamaan kohdalta hyvin pian maailmansodan jälkeen.
Puolustusasema kuuluu tukikohtaan XXVII, jonka puolustusaseman 1–16, tykkipatterit 102 ja 1021 sekä este 1 sijaitsevan Konala ja Reimarlan alueilla, osittain myös Espoon puolella. Kumpikaan tykkipattereista eivätkä puolustusasemat 9, 12 ja 15 ole säilyneet. |