Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1915–1918. Kohde sijaitsee Hakunintien ja Shemeikanpolun risteyksen ympäristössä, Hakunintien molemmin puolin, Runonlaulajantien lounaspuolella.
Puolustusasema on jäänyt tonttialueiden alle ja rakenteita on täytetty. Alueella on ainakin aiemmin ollut nähtävissä kallioon louhittuja, betonilla tuettuja hautoja sekä suojahuoneen jäännökset. Maan alla saattaa edelleen olla säilyneitä rakenteita. Vuoden 2024 inventoinnissa yksityispihoille ei menty, eikä kaduilta käsin linnoitteisiin liittyviä rakenteita pystytty havaitsemaan.
Vuonna 2013 kartoitettiin Shemeikankuja 1:n tontille tulleen uuden rakennuksen takia lyhyt pätkä betonisen taisteluhaudan yläosaa ja sen länsipäässä ollut betonien, katoton suojahuone. Dokumentoinnin jälkeen vähäiset linnoitteet myös osittain poistettiin omakotitalon rakennustöiden tieltä. Taisteluhaudan itäosa jäi vielä vanhan rakennuksen edustalle.
Puolustusasema kuuluu Tukikohtaan XXV, jonka Hakuninmaalla, kallioisen mäen päällä ja rinteellä sijaitsevat kohteet 1–4 muodostavat kokonaisuuden. Kaikkien puolustusasemien linnoitteita on jäänyt tonttialueiden alle. Selkeimmin rakenteita on näkyvissä kohteissa XXV:2 ja 3.
Skapat: 17.3.2009 Senaste förändring: 18.8.2025
Undersökningar
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventering 1995
Anmärkningar: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Skapat: 17.3.2009
Markku Heikkinen/Helsingin kaupunginmuseo kartering 2013
Anmärkningar: Kertomus Markku Heikkinen 29.1.2014.
Skapat: 4.4.2017 Senaste förändring: 24.5.2017
Elina Terävä inventering 2024
Anmärkningar: Helsingin kaupungin perusinventointi 2024–2025. Raportti valmistuu syksyllä 2025.
Skapat: 18.8.2025
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.