Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1915–1918. Kohde sijaitsee Hämeenlinnanväylän länsipuolella, Arhipanpolun pohjoisosassa, tien molemmin puolin olevilla tonttialueilla.
Puolustusasemassa on koostunut maahan kaivetuista haudoista, konekivääriasemista ja suojahuoneesta. Linnoituslaitteita on täytetty ja suurin osa kohteesta on jäänyt omakotitonttien alle, mutta tonteilla saattaa olla maan alla säilyneitä rakenteita. Ainakin Arhippapolku 16b:n kohdalla tien reunassa näkyy noin 4 m pitkä osuus betonoitua seinää ja sen edessä mahdollisesti lohkare räjäytetystä katteesta. Kyseessä lienee asema tai suojahuone, joka on pääosin jäänyt 2004 rakennetun asuintalon ja sen pihamaan alle. Myös Arhippapolku 19:n tontin rajalla, Hämeenlinnanväylän puolella kulkevan polun reunalla on näkyvissä betonikatetta ja vaikuttaa siltä, että linnoitteet olisivat säilyneet täyttökerrosten alla.
Arhippapolun ja Hämeenlinnanväylän välissä, Arhippapolku 15:sta kohdalla on säilynyt kaistale joutomaata, jolla puolustusasemaan liittyvät rakenteet ovat edelleen paikoin näkyvissä. Alueella on kivipengerryksiä ja lähellä Hämeenlinnanväylää on matala, suunnilleen pohjois-etelä-suuntainen uoma, joka on täytettyä hautaa. Haudasta haarautuu itään toinen haudan pätkä, joka johtaa noin 3 m x 6 m kokoiselle, 1 m syvyiselle soikeahkolle kuopalle, jonka reunalla erottuu ainakin yksi lohkokivi. Kyseessä on suojahuoneen jäännös. Suojahuoneesta noin 35 m lounaaseen on noin 15 m pitkä, 3–4 m leveä ja vajaa metri korkea louhekivivalli. Alueella on raivattu puustoa ja kasvijätettä on melko paljon.
Puolustusasema kuuluu Tukikohtaan XXV, jonka Hakuninmaalla, kallioisen mäen päällä ja rinteellä sijaitsevat kohteet 1–4 muodostavat kokonaisuuden. Kaikkien puolustusasemien linnoitteita on jäänyt tonttialueiden alle. Selkeimmin rakenteita on näkyvissä kohteissa XXV:2 ja 3. |