Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1915–1918. Kohde sijaitsee Muurimestarintien (Kehä I) ja Kantelettarentien liittymän eteläpuolella, Näyttelijäntien pohjoispäästä länteen olevalla metsäisellä mäellä. Kohteen eteläpuolella kulkee ulkoilutie, jonka hiekkapinnan alta pilkottaa kiveys.
Kohde on hirsirakenteinen, romahtanut suojahuone, josta erottuu maavallien ympäröimä suuri kuoppa (koko noin 10 m x 10 m x 6 m). Suojahuoneelle johtaa maahan kaivettu yhdyshauta, jonka reunalla on yksi 2 m x 1 m kokoinen kuoppa. Myös yhdyshaudan itäpään lähistöllä on halkaisijaltaan noin 4 m oleva, 1,5 m syvä kuoppa.
Kohde kuuluu tukikohtaan XXIV, jonka puolustusasemat 1–16, esteet 1 ja 2, parakkialue sekä tykkipatterit 94, 95 ja 951 sijaitsevat Haagan ja Lassilan alueella. Näistä kohteet 9–12 sekä tykkipatteri 94 ovat tuhoutuneet, eikä kenttäpatterin 951 rakentamisesta ei ole tietoa.
Skapat: 12.3.2009 Senaste förändring: 28.7.2025
Undersökningar
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventering 1995
Anmärkningar: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Skapat: 12.3.2009
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkivstudie 2014
Anmärkningar: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Skapat: 6.6.2017
Tapani Ahvenisto inventering 1966
Anmärkningar: Ahveniston kohde nro 80.
Tapani Ahvenisto: Helsingin maalinnoituksen inventointikertomus 1966.
Skapat: 30.6.2017
Elina Terävä inventering 2025
Anmärkningar: Helsingin kaupungin perusinventointi 2024–2025. Raportti valmistuu syksyllä 2025.
Skapat: 28.7.2025
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.