Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1915–1918. Kohde sijaitsee Mäntykukanmetsässä, Kurkimäentien ja Kurkisuontien risteyksen lounaispuolella. Kohteen pohjoisosa sijaitsee jyrkän kallion pohjoisreunalla ja eteläosa kallion länsipuolella, pääosin sekametsää ja vesakkoa kasvavassa puistossa.
Kohteen pohjoisosassa on kallioon louhittuja, osittain betonilla tuettuja hautoja. Pohjoiseen suuntautunutta taisteluhautaa on näkyvissä noin 8 m ja sen rintavarustus on murtoviivaisesti taitteista. Taisteluhaudan kohdalla on yksi ampumatarvikekomero ja sen koillispuolella hautojen risteyksessä toinen. Taisteluhaudan koillispäässä, 1997 valmistuneen ulkoilutien reunalla on yksi kallioon louhittu kuoppa ja ylempänä kalliolla, haudan itäkärjessä on kolme kallioon louhittua kuoppaa. Kuoppien koot olivat noin 5 m x 5 m. Taisteluhaudan eteläpuolella on myös kallioon louhittu kuoppa (koko noin 5 m x 6 m), jonka läpi kulkee yhdyshauta. Kuopan hautojen puoleiset päätyseinät ovat olleet betonilla tuettuja, mutta 2025 betoniseiniä ei erottunut runsaan kasvillisuuden takia.
Kohteen luoteisosassa erottuu maastossa kolme melko epämääräistä kuoppaa, mutta ne saattavat liittyä paikalla 1943 ilmakuvassa näkyviin rakennuksiin, jotka eivät erotu enää selkeästi vuoden 1950 ilmakuvassa. Aiempien inventointien mukaan kohteen luoteisnurkassa olisi ollut talon perusta portaineen, pienempi kivijalka sekä sortunut kellari. Näistä kellarikuoppa kivistä kylmämuuratulla sisäänkäynnillä erottuu edelleen kallion juurella, mutta se on Laineen 1995 inventoinnissa tulkittu suojahuoneeksi. Muista rakennuksen perustuksista näkyi ulkoilutien reunalla betoniportaat ja kallion päällä oleva kivijalka, jonka vieressä on betoninen jalusta ja pieni kuoppa. Lisäksi 2025 kasvillisuuden seassa oli yksittäinen, betoninen jalusta. Kohteen luoteisosassa havainnointia vaikeutti 2024–2025 runsas kasvillisuus, minkä lisäksi osa rakenteista on voinut peittyä maalla vuoden 1997 tienrakennustöiden yhteydessä.
Kohteen eteläosassa on pääosin maahan kaivettua hautaa, joka kulkee aivan kevyenliikenteenväylän vieressä. Eteläosassa on myös kallioon louhittu alue (koko noin 7 m x 15 m) mahdollisesti suurikokoista suojahuonetta varten. Tämän kaakkoispuolella (tukikohdan VII: 2 alueella) on betonitynnyreiden jäänteitä.
Kohteen lounaispuolella on aiemmissa inventoinneissa havaittu kymmenen maahan kaivettua matalaa kuoppaa, joista suurimman koko on ollut 5 x 5 m. Kuopat vaikuttavat osittain jääneen rakentamisen alle 2000-luvulla, mutta kevyenliikenteenväylän luoteispuolen pienessä metsikössä on vielä kuusi mahdollista parakkipainannetta (Tukikohta VII: parakkialue).
Puolustusasema kuuluu tukikohtaan VII, jonka puolustusasemat 1–3 ja parakkialue sijaitsevat kaikki Kurkimäessä. Mäntykukanmetsän kalliota kiertävät asemat 2 ja 3 muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joissa erityistä on pääkaupunkiseudun maarintamalla harvinainen, murtoviivaisesti taitteinen taisteluhauta. |