Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1915–1918. Kohde sijaitsee vuosina 2014–2015 ulkoilureitiksi rakennetun Vuonniemenpolun molemmin puolin sijaitsevalla metsäkaistaleella sekä Haikkolankatu 8 ja 10 ja Parikkalankatu 22 ja 24 asuintonteilla. Alun perin puolustusaseman haudat ovat jatkuneet pidemmälle länteen, mutta tuhoutuneet rakentamisen myötä.
Vuonniemenpolun ympäristössä, Haikkolankatu 10 tontilla on näkyvissä pätkä betonoitua, ampumakorokkeella varustettua hautaa. Vuonniemenpolun itäpuolella on myös betoninen haudan seinämän fragmentti ja sen vieressä noin 2,5 m x 2 m painanne, joka ilmeisesti on rakentamaton kuoppa. Aiemmin rakentamattomia kuoppia on ollut kohteella näkyvissä kolme, mutta kaksi kuopista on jäänyt Vuonniemenpolun ja pihatonttien alle. Myös Parikkalantie 22 tontilla sijaitseva betoninen konekivääriasema on pääosin täytetty. Vuosina 2014–2015 Vuonniemenpolun rakentamisen yhteydessä havaittiin, että aseman haudat olivat osittain kallioon louhittuja, osittain maahan kaivettuja ja paikoin niissä oli betonirakenteita. Tuolloin haudat täytettiin osittain soralla turvallisuuden takia, sillä Vuonniemenpolku ylitti puolustusaseman haudan yhdessä kohdassa jo ennen polun rakentamista syntyneen maanpenkan kautta.
Parikkalalantie 22:n länsilaidalla, asuintontin katumuurissa on näkyvissä seinämäinen, kivistä ja betonista muuratun linnoiterakenteen murtopinta. Rakenne havaittiin vuonna 2022 rakennushankkeen katselmuksen yhteydessä ja silloin todettiin, että puolustusaseman koillisosassa rakenteita on säilynyt luultua enemmän.
Vuoden 1924 Vartiokylän (Lohkomiskartta Vartiokylän Nissaksesta. Maanmittaushallitus / Maanmittaushallituksen uudistusarkisto / Helsingin kaupunki / Vartiokylä / Botby; RN:o 5:3 Nissas lohottu 5:4–17 1924–1924 (B7Helsinki:32/22–28)) kartasta voi havaita, että linnoite on jatkunut itään, missä sijaitsee puolustusasema VI: 7.
Puolustusasema kuuluu tukikohtaan VI, jonka puolustusasemat 1–14, tykkipatterit BB9 (B16), B17 ja 65, este 1 sekä tie sijaitsevat Kontulan, Kurkimäen, Myllypuron ja Vesalan alueella. Näistä puolustusasemat 4, 6, 9 ja 11 sekä tykkipatteri B17 ovat tuhoutuneet, eikä asemaa 14 ole toteutettu, mutta muut ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. |