Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1915–1918. Kohde sijaitsee metsikössä, parkkipaikan pohjoislaidalla Linnoittajantien länsipuolella, Linnoittajantien ja Ruutipolun risteyksestä noin 70–80 metriä pohjoiseen.
Kohteessa on ollut sekä maahan kaivettua että kallioon louhittua hautaa, mutta työt ovat jääneet keskeneräisiksi. Osa kohteesta on jäänyt Linnoittajantien sekä kohteen eteläpuolella sijaitsevan Linnoittajantie 6:n kiinteistön alle ja tuhoutunut. Kohde on siis aikanaan ollut laajempi ja ulottunut nykyisestä sijainnistaan kaakkoon. Vuoden 2024 inventoinnissa kohteessa ei ollut havaittavissa kuin noin 9 m osuus kallioon louhitusta haudasta Linnoittajantie 6:n parkkipaikan ja Tukikohta IV: tien välissä.
Kohteen länsipuolella, Tukikohta IV: 12 luolasta etelään on suuria louhekivivalleja.
Puolustusasema kuuluu tukikohtaan IV, jonka Kivikon, Jakomäen, Rajakylän ja Kontulan alueella sijaitsevat linnoituslaitteet (kohteet IV:1, 3, 5–14 ja tykkipatterit 69 ja 70, esteet 1 ja 2, yhdystieverkosto ja kaksi kaivoa) muodostavat hyvin säilyneen linnoitekokonaisuuden. Alueella voi muodostaa selkeän kuvan ensimmäisen maailmansodan aikaisen, hajasijoitetun linnoitusjärjestelmän mukaisesta tukikohdasta. Rakennustyöt ovat jääneet osittain keskeneräisiksi, joten alueella pystyy hahmottamaan eri valmistumisasteelle jääneitä linnoituslaitteita sekä ajan rakennusmenetelmiä ja työjärjestyksiä. |