Lähes Tuuholman saaren keskellä, kallion korkeimmalla kohdalla on kaksi vierekkäistä, röykkiömäistä kiveystä. Latomukset on kasattu noin 50-80 cm halkaisijaltaan olevista kivistä ja ne ovat kooltaan noin 4 x 8 metriä ja korkeudeltaan noin 0,5 metriä. Toisen ”röykkiön” kivien keskellä on kallioon kiinnitettyjä metallianturoita. Kivirakenteista noin 25 metriä länteen on kalliossa kiinni 5 rautapulttia, joista keskimmäisessä on toisella puolella luku 88 ja toisella puolella (vuosiluku?) 1914. Latomusten ja rautapulttien kohdalta on hyvä näkyvyys pitkälle etelään, saaren rannassa olevaa puustoa on myös jossain vaiheessa karsittu kyseiseltä linjalta. Metsän silhuetissa on havaittavissa edelleen pieni aukko kohteelta etelään päin katsottaessa.
Kivirakenteet saattavat olla venäläisen näköviestitysaseman jäännöksiä. Viestitysjärjestelmä muodostui korkeille paikoille pystytetyistä rakennelmista, joihin vedettiin viestityskoodin mukaan joko koko- tai puolipyöreitä kuvioita. Näköviestitysasemat ovat olleet toiminnassa ainakin vielä 1800-luvun puolivälissä. (Raunio 1971:152-155.)
2023: Kohteen todettu vastaavan muinaisjäänösrekisterin kuvausta.
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.