Ensimmäisen maailmansodan aikainen tykkipatteri, jonka rakennusajankohta on 1915–1917. Tykkipatteri sijaitsee Kostinkallion lounaispuolella, Kontulan ostoskeskuksen takana.
Kolmen tykin patterin rintasuojana on ollut kallioseinämä. Kohde on tuhoutunut osittain metroradan alle, osittain ostoskeskuksen alle ja sen pohjoisosaa on täytetty. Nykyisin näkyvissä on enää pääty betonisesta suojahuoneesta, jonka seinässä on linnoitteista kertova kyltti. 1980-luvulla kohteesta oli vielä erotettavissa tykkiasemia yhdistävä hyväkuntoinen yhdyshauta, jossa oli ampumatarvikekomeroita sekä kaksi suojahuonetta, jotka olivat sortuneet.
Tykkipatterin aseistuksena on ollut kolme 112 mm:n kenttähaupitsia vuoden 1877 mallia, joiden pääampumasuuntima on ollut koilliseen.
Tykkipatteri kuuluu tukikohtaan III, jonka kohteet 1–15 sekä tykkipatterit 64, 66, 67 ja 68 sijaitsevat Kontulan, Vesalan, Mellunkylän, Rajakylän ja Länsimäen alueella. Näistä tykkipatterit 64 ja 68 sekä puolustusasemat 2 ja 5 ovat tuhoutuneet, eikä puolustusaseman 15 rakentamisesta ole varmuutta, mutta muut ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. |