Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1915–1918. Kohde sijaitsee Koskenhaanpuistossa sekä Koskenhaantie 22 kerrostaloalueella. Koskenhaanpuisto on kallioinen mäki, jonka pohjois- ja koillisreunalla puolustusasema sijaitsee. Alue on pääasiassa avokalliota ja mäntymetsää.
Kohteessa on kallioon louhittuja yhdys- ja taisteluhautoja, joita on osittain tuettu betonilla. Kallion laella betonilla tuettua taisteluhautaa on noin 30 m, torjuntasuuntana itä. Haudassa on kaksi ampumatarvikekomeroa. Alempana, mäen koillisrinteessä betonoitua taisteluhautaa on kahdessa kohdassa noin 15 m ja reilun 30 m osiot, näiden torjuntasuunta on myös itä. Lyhyemmässä taisteluhaudan osassa on yksi ampumatarvikekomero ja ampumakoroke, pidemmässä ampumatarvikekomeroita on kaksi.
Kallion laella, taisteluhaudan yhteydessä on kaksi kallioon louhittua, keskeneräistä kuoppaa. Kohteen itäosassa on kuusi keskeneräistä, kallioon louhittua kuoppaa ja eteläosassa yksi isompi, kallioon louhittu kuoppa todennäköisesti suojahuonetta varten. Kuopissa ja hautojen reunoilla on louhekiveä, minkä lisäksi louhekiveä on kasattu valleiksi mäen koillisrinteelle. Kohteen kaakkoisosa on jäänyt kerrostalojen ja niiden pihamaiden alle.
Kohteen luoteisosan rajausta muutettiin 01/2023 uuden arkistoaineiston perusteella. Kohteen haudat jatkuvat länteen, kallion luoteispuolelle puolustusasemana III: 14.
Puolustusasema kuuluu tukikohtaan III, jonka kohteet 1–15 sekä tykkipatterit 64, 66, 67 ja 68 sijaitsevat Kontulan, Vesalan, Mellunkylän, Rajakylän ja Länsimäen alueella. Näistä tykkipatterit 64 ja 68 sekä puolustusasemat 2 ja 5 ovat tuhoutuneet, eikä puolustusaseman 15 rakentamisesta ole varmuutta, mutta muut ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. |