Pigby ilmaantuu historiallisin lähteisiin uuden ajan alussa. Pigbyssä oli vuonna 1543 tilat Mannis, Petas, Teiras ja Mats Larssonin tila. Mats Larssonin tila oli autiona lyhyitä aikajaksoja, mm. 1600-luvun alussa ja 1620-luvulla. Suurin piirtein vuodesta 1630 seuraavan vuosikymmenen lopulle tila oli ratsumestari Olof Erikssonin hallussa. Tämän jälkeen tila autioitui uudelleen, mutta jaettiin jo vuonna 1651 kolmelle korpraalille. Seuraavaksi tila päätyi Petaksen isännän käyttöön ja tilat yhdistettiin lopulta 1680-luvulla.
Pigbyn tilat jakaantuivat 1700-luvun alussa kahdelle tontille: 1) Petas, Teiras; 2) Mannis.
Tontti on nykyään peltona. Söderkullantien kulkee tonttimaan halki. Pellossa on siellä täällä tiilimurskaa. Pellot vaikuttavat pintapoiminnan perusteella löytötyhjiltä.
Skapat: 5.3.2008
Undersökningar
Suhonen inventering 2007
Skapat: 29.4.2008
Karhapää ja Keskinen/ Mikroliitti inventering 2025
Anmärkningar: Vanhan muinaisjäännösrajauksen länsipuolen pelto oli inventointiajankohtana nurmella, joten pintapoiminta ei ollut mahdollista. Itäpuolen pelto, jossa tonttimaa todellisuudessa on, oli sängellä. Siellä pintapoiminnassa havaittiin tiilimurskaa, modernia posliinia ja runsaasti luontaista kvartsia.
Kohteelta ei olla havaittu mitään muinaisjäännökseen viittaavaa Suhosen ja tämän raportin inventoinneissa. Viitaten kohteessa 81 olevaan Museoviraston ohjeeseen, kohteen status muutetaan mahdolliseksi muinaisjäännökseksi. Pintapoiminnan olosuhteet eivät olleet riittävät mahdollisen muinaisjäännöksen poissulkemiseksi. Koekuoppia ei voitu kaivaa, koska kohteen status oli ennen tätä inventointia kiinteä muinaisjäännös.
Kohteen rajausta korjattiin Westermarkin 1761 Pigbyn kartan tonttimaan perusteella.
Paikalla on rakennuksia vielä 1873 senaatinkartalla, mutta ei myöhemmillä kartoilla.
Skapat: 16.4.2026
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.