Kohde sijaitsee Uodinselän länsirannalla, Multapakanniemen etelärannalla, loivalla hiekkarannalla. Alue on mäntykangasta. Kivitaltan (KM 20901) on löytänyt Pylkönmäen entisen kirkkoherra Linnan poika vuonna 1980 avoimelta hiekkarannalta. Vuoden 1991 inventoinnin yhteydessä löytökohta oli veden alla. Rantaviivan tuntumaan ja hieman ylemmäksi tehdyistä koekuopista on löytynyt kvartsia ja palanutta luuta (KM 26900:1-2). Järvi lienee transgressiivinen ja asuinpaikka on osaksi veden alla.
2024 Jussila & Sepänmaa: alueen rajausta on tarkennettu. Rajaus topografian mukaan rantatörmältä parikymmentä metriä ja koko rannan leveys.
Vuonna 1991 koekuopista tehdyt "vähäiset" löydöt tulivat törmän päältä aivan sen reunalta ja sen lisäksi toistakymmentä metriä törmän reunalta loivasta rinteestä, muutamista kohdin koko etelärannan leveydeltä. Vuonna 1991 järven vesi oli nykyisen rantatörmän juurella ja hiekkaranta peitossa.
Nyt hiekkarantaa oli esillä parin metrin leveydeltä. Alue on hiekkamaata ja mättäistä ja hieman polveilevaa loivaa rinnettä. Törmä on jyrkkä ja luontaisesti hitaasti kuluva, noin 0,5-0,8 m korkea. Nykyinen rantamaisema ja törmä on ollut jokseenkin samanlainen kautta aikojen. Törmä lienee ollut muutaman metrin kauempana rannan suuntaan ja se on kulunut ajan myötä hiekkarannaksi. Hiekkarannan tasolla tuskin on asuttu, mutta siinä on voitu oleskella.
Rannan itäpään nimessä törmä nousee korkeaksi kumpareeksi. Sen rannanpuolen sortuneissa seinämässä ei ole merkkejä esihistoriasta, eikä rantahietikolla. Palaneet luut koekuopista ovat kuitenkin selvä merkki esihistoriasta paikalla.
Luonti: 7.11.1996 Viimeisin muutos: 24.6.2025
Tutkimukset
Timo Jussila inventointi 1991
Löydöt: KM 26900
Huomautuksia: Löydöt: kvartsia ja palanutta luuta. Kohde on Timo Jussilan inventointikertomuksessa numerolla 2.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 12.4.2005
Jussila & Sepänmaa inventointi 2024
Luonti: 24.6.2025
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.