Rakkakuopat sijaitsevat Pulkkilan ja Rantsilan rajalla olevasta Kivijärvestä noin 1,5 km lounaaseen Lahnasmäellä. Lahnasmäki on kapeahko luoteis-kaakkoissuuntainen louhikkoinen mäki, jonka rinteet laskevat melko jyrkästi ympäröivään suohon ja rämeeseen. Tarkemmin kohde sijaitsee lasketusta Lahnasjärvestä n. 270 pohjoiseen Lahnasmäen eteläosassa, korkeimman laen eteläreunalla. Mäellä kasvaa mäntymetsää.
Mäen korkeimman kohdan kaakkoispäässä olevassa luonnonkivikossa on ainakin kaksi tai kolme pienehköä rakkakuoppaa. Tieto kohteesta on jo vuodelta 1935 ja paikalle tehtiin maastokäynnit vuosina 1996 ja 1997.
Vuoden 2022 inventoinnissa paikalla havaittiin viisi rakkakuoppaa, joista itäisin on vuoden 1997 tarkastuksessa mainittu vallin ympäröimä kuoppa. Se (rakenne 5) on n. 3 m läpimitaltaan, kuopan reunoille on koottu 2 kivikertaa n. 30-50 cm halkaisijoiltaan olevista kivistä. Vaikuttikin, että kivet on ladottu olemassa olevan rakkakuopan reunoille. Sen länsipuolella olevat rakkakuopat 3-4 ovat hieman epämääräisiä, ne ovat n. 1,5 m läpimitaltaan ja n. 30 cm syviä. Rakkakuoppa 2 on laakea, n. 2,5 m läpimitaltaan ja n. 40-50 cm syvä, reunoilla matala valli. Edellisen länsipuolella sijaitseva rakenne 1 on hieman pienempi. Rekisteriin merkityt alakohteet noudattavat vuoden 2022 inventoinnin numerointia.
Rämeeseen laskevan mäen alaosassa on tervanvalmistuspaikka, tervavarastoja ja tervapirtin kiukaita kutakin kaksi sekä kuoppajäännös (muinaisjäännösrekisterin kohde nimeltä Lahnasmäki 2). On mahdollista, että rakkakuopat liittyvät ainakin osin alarinteessä tapahtuneeseen tervanvalmistustoimintaan.
Kohteen rajaus rekisterissä perustuu maastohavaintoihin.
Luonti: 6.8.1998 Viimeisin muutos: 12.9.2025
Alakohteet
Rakkakuoppa 1
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7132046 I: 431497
Kuvaus: Pienempi kuin Rakkakuoppa 2 (2,5m, 40-50 cm syvä).
Luonti: 24.1.2025 Viimeisin muutos: 24.1.2025
Rakkakuoppa 2
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7132047 I: 431506
Kuvaus: Laakea, n. 2,5 m läpimitaltaan ja n. 40-50 cm syvä, reunoilla matala valli.
Luonti: 24.1.2025 Viimeisin muutos: 24.1.2025
Rakkakuoppa 3
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7132049 I: 431526
Kuvaus: Hieman epämääräinen, n. 1,5 m läpimitaltaan ja n. 30 cm syvä.
Luonti: 24.1.2025 Viimeisin muutos: 24.1.2025
Rakkakuoppa 4
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7132056 I: 431541
Kuvaus: Hieman epämääräinen, n. 1,5 m läpimitaltaan ja n. 30 cm syvä.
Luonti: 24.1.2025 Viimeisin muutos: 24.1.2025
Rakkakuoppa 5
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7132059 I: 431546
Kuvaus: Noin 3 m läpimitaltaan, kuopan reunoille on koottu 2 kivikertaa n. 30-50 cm halkaisijoiltaan olevista kivistä – vaikutti, että kivet on ladottu olemassa olevan rakkakuopan reunoille.
Luonti: 24.1.2025 Viimeisin muutos: 24.1.2025
Tutkimukset
Mika Sarkkinen inventointi 1996
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 6.8.1998
Jaana Itäpalo ja Hans-Peter Schulz inventointi 2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.