Avosaari sijaitsee Päijänteen itäosassa Luhangan eteläosassa, noin 1 km Sysmän rajalta pohjoiseen, Varpusenselän ja Avoselän välissä. Maalaus sijaitsee saaren keskikohdalla, länsirannan kallioseinämän etelälaidalla. Maalauksen edustalla on pieni ja melko hankalakulkuinen tasanne, jonka eteläpuolella on usean metrin jyrkkä pudotus.
Louhikkoisen kallioseinämän etelälaidalla on muutamia punavärillä tehtyjä kuvioita, joista erottuu kolme hirvieläintä (katsovat vasemmalle). Niistä kaksi on melko pahoin tuhoutuneita. Parhaiten säilynyt hirvi on paksu ja sen sisäosassa on selkeitä, mutta merkitykseltään tunnistamattomia piirtoja. Kuva-alan korkeus on noin 75 cm ja leveys noin 80 cm. Maalaukset olivat vuonna 1996 tehdyn vaaituksen mukaan 10,46 m Päijänteen pinnan yläpuolella. Kalliotasanne on noin 9,1 m Päijänteen pintaa korkeammalla. Maalausten alimmat punaväriläiskät ovat 89,11 m mpy, ylimmät 89,86 m mpy.
Paikasta käytetään myös nimeä Varpusenlinna (peruskartalla). Peruskartan merkintä kalliomaalauksesta on väärässä paikassa, noin 100 m liiaksi etelässä.
Luonti: 7.11.1996 Viimeisin muutos: 19.1.2009
Tutkimukset
Timo Miettinen tarkastus 1976
Huomautuksia: Ei tarkastuskertomusta,
raportin lisäksi puuttuvat kaikki muutkin tiedot, kuten kuvat ja kartta.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 14.9.2005
Timo Sepänmaa ja Pekka Kivikäs kartoitus 1996
Huomautuksia: Kalliomaalauksen vaaitus 10.7.1996, kertomus 78/24.2.1997
ks. Pekka Kivikäs 1995. Kalliomaalukset, muinainen kuva-arkisto (s:t 180, 212-213, 223-224, 297, 322, 324 ja 332).
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 23.3.2005
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.