Kohde sijaitsee Kruunupyyn luoteisosassa, valtatie 8 länsipuolella, Ytterbråtön taloista noin 1 km pohjoiseen, metsäisellä mäenrinteellä, Ön/Öjen-nimisen mäen etelä-kaakkoispäässä. Aluetta on raivattu ja se kasvaa istutettua männikköä. Rinteessä on kiven- ja maansekainen matala röykkiö tai kumpu, jonka läpimitta on noin 4 metriä. Latomus on soikea, sammaloitunut ja sen päällä kasvaa katajaa. Kivet vaikuttivat koepistossa suurilta ja niiden välissä on hiekkaa. Röykkiön viereen aiemmin tehdystä koekuopasta paikallinen opas on kertonut löytyneen rautaesineitä (nauloja + broddar?).
Inv. 2025: Kohde tarkastettiin, mutta latomusta ei löydetty maastosta. Se ei ainakaan ole muinaisjäännösrekisterin osoittaman koordinaattipisteen kohdalla, piste osoittaa lohkareiselle mäen tönkälle voimajohdon alla. Päivi Kankkusen tarkastuksen mukaan voimajohto on ollut ylempänä rinteessä, latomuksesta luoteeseen. Välimatkaa ei kerrota. Kankkunen otti kohteesta vain diakuvia, joita ei ole saatavilla eikä raportin liitteenä. Vuoden 1989 tarkastuksen jälkeen voimajohdon viereen, sen itäpuolelle, on rakennettu toinen voimajohto ja ilmeisesti latomus sijaitsee sen kohdalla johtoaukealla. Latomus on kuvailtu matalaksi ja sammalpeitteiseksi, päällä on kasvanut katajaa. Syyskuussa kun kohde tarkastettiin, kasvillisuus oli vielä korkealla ja havaintojen teko voimajohtoaukealla vaikeaa. Mikäli mahdollista, latomusta olisi syytä vielä etsiä heti keväällä lumien lähdettyä, jolloin matala rakenne voisi löytyä paremmin. On myös mahdollista, että se on vaurioitunut tai tuhoutunut uutta voimajohtoa rakennettaessa. Voimajohto on ilmeisesti sen verran vanha, ettei sitä varten ole tehty arkeologista inventointia. |