Perhonjoen pohjoispuolella, Alavetelin kirkolta Paasilaan vievän maantien varrella, kivisellä kankaalla on noin 30 x 40 metriä pitkä ja 20 metriä leveä kivivallien reunustama painanne, oikeammin pari, ehkä kolmekin vierekkäistä painannetta. Vallit ovat osaksi luontaisia osaksi ilmeisesti "rakenneltu" luontaiseen kivikkoon. Tien ojaleikkauksesta on kerätty eri aikoina kvartsia. Asuinpaikan laajuutta tai luonnetta ei ole tarkemmin selvitetty. Muodostelmaa on kutsuttu aikaisemmin erheellisesti "jätinkirkoksi". Kankaalla on myös pieniä ja matalia röykkiöitä. Yhden röykkiön keskellä on kallellaan suuri kivipaasi. Vuonna 1996 alueen metsä oli hakattu siemenpuuasentoon, mutta maanpintaa ei ollut äestetty. Paikalla on kuparinen muinaisjäännöskyltti jo 1970-luvulta.
RHO:n luetteloima kulttipaikka Ollisbacka tarkoittanee samaa paikkaa (ks. 288 50 0003).
Kohde Kruunupyy Nedervetil-Brantbacken (muinaisjäännösrekisterissä 288 01 0029) sijaitsee paikalta noin 100 metriä koilliseen tien pohjoispuolella.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.