Veivarinsaari on kivikkoinen mäkisaareke Kaustisen pohjoisosassa. Sen koillisrinteellä metsässä, maastossa näkyvän terassimuodostelman päällä on 6 kiviröykkiöitä. Näistä suurin on pitkänomainen, kooltaan noin 4 x 2 m ja sen keskellä on pystykivi. Muut ovat pieniä, korkeahkoja, kooltaan 2 x 1-1,5 m ja osa on varsin hajalle pengottuja. kaikki röykkiöt ovat kuitenkin ihmisen tekemiä, eivät luonnonmuodostumia. Ylempänä mäellä on pystyssä olevia kiviä, mahdollisesti ihmisen pystyyn asettamia. Merkkiröykkiöitä?
Paikan perusteella kivikasat eivät sovi viljelys-/raivausröykkiöiksi. Ne eivät ole myöskään tyypillisiä hautaröykkiöitä. Tiedossa ei liioin ole rajaa, johon rakennelmat saattaisivat liittyä.
Tarkastus 2005: Mäen jyrkällä koillisrinteellä on kaareva noin 25 metriä pitkä kivivalli, jonka keskelle on asetettu kaksi kiveä pystyyn. Mäeltä löytyy muualtakin pystykiviä, joiden ympärillä on tukikiviä; niiden lukumäärä on ainakin 10. Lukuun ottamatta yhtä kiveä, joka on laitettu vasta äskettäin pystyasentoon, jäkäläkasvu viittaa siihen, että pystykivillä ja kivivallilla saattaa olla jo muutama vuosisata ikää.
Inventointi 2014:
Inventoinnissa todettiin, että kivilatomukset ovat säilyneet, metsä on käsin harvennettu, kivivallin kohdalla on käsin tehty kyltti (”vanhoja kivihautoja”). Aluetta ei tarkemmin kartoitettu, koska se sijaitsee hankkeen vaikutusalueen ulkopuolella.
Luonti: 7.11.1996 Viimeisin muutos: 15.12.2014
Tutkimukset
Mirja Miettinen tarkastus 1994
Huomautuksia: Tarkastuskertomus AO 64/16.2.1995
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 4.4.2007
Hans-Peter Schulz ja Jaana Itäpalo/KESKI-POHJANMAAN ARKEOLOGIAPALVELU ilmoitus 2014
Huomautuksia: Kaustinen, Kokkola
KELIBER - KESKI-POHJANMAAN LITIUMPROVINSSIN MUINAISJÄÄNNÖSSELVITYS s. 27
Luonti: 15.12.2014
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.