Paikka sijaitsee Mutkalammen keskustasta 1,5 km eteläkaakkoon, paikallistien eteläpuolella, Isolammen itäpuolisen suon koillisreunalla, Kannuksen ja entisen Lohtajan ulkopalstan rajalla, molemmin puolin palstojen välistä rajaa.
Maasto on hiekkaista mäntykangasta. Palstojen rajalla on yhteismaalla hiekkakuoppa, jonka reunoilla on löytöjä. Lisäksi metsätien tai ladun pohjan pinnassa on kvartsia ja palaneita kiviä noin 150 m matkalla. Asuinpaikka jatkuu hiekkakuopasta ainakin 100 m kaakkoon.
Kohde myös Lohtajan tiedoissa nimellä ja numerolla (nyk. Kokkola) Isolampi NE 429 01 0014.
Vuoden 2016 tarkastuksessa kohteelta löytyi LiDAR-aineistojen perusteella kuusi erillistä asumuspainannetta, yksi tuplapainanne (paritalo) ja yksi 3-huoneinen rivitalo. Rivitalon sisällä metsä-äestyksessä havaittiin myös kvartsia. Hiekkakuopat ja äestys ovat osittain tuhonneet kohdetta ja mm. rivitalon kolmas huone on osittain hiekkakuopan tuhoama. Osa painanteista on epävarmoja, sillä ympäristössä on myös runsaasti vanhoja pieniä hiekkakuoppia.
Luonti: 15.2.1999 Viimeisin muutos: 30.8.2017
Alakohteet
Asumuspainanne 1
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7104545 I: 352557
Kuvaus: Aivan hiekkakuopan reunalla, mitat 10 x 8 metriä.
Luonti: 22.12.2016
Asumuspainanne 2
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7104550 I: 352551
Kuvaus: Aivan hiekkakuopan reunalla, halkaisija 8 metriä.
Luonti: 22.12.2016
Asumuspainanne 3
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7104536 I: 352571
Kuvaus: Ehjä, mitat 6 x 8 m.
Luonti: 22.12.2016
Asumuspainanne 4
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7104529 I: 352576
Kuvaus: 4 x 6 m, ehjä.
Luonti: 22.12.2016
Asumuspainanne 5
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7104524 I: 352587
Kuvaus: Halkaisija 8 m, murjoutunut.
Luonti: 22.12.2016
Asumuspainanne 6
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7104420 I: 352656
Kuvaus: Halkaisija 6 metriä.
Luonti: 22.12.2016
Paritalo 1, huone 1
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7104411 I: 352639
Kuvaus: Todennäköinen paritalo ehjässä metsässä, Pohjoisempi huone. Leveys 6 metriä. Koko järjestelmän pituus noin 14 m.
Luonti: 22.12.2016
Paritalo 1, huone 2
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7104406 I: 352645
Kuvaus: Paritalon eteläinen huone, leveys 6 m.
Luonti: 22.12.2016
Rivitalo 1, huone 1
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7104535 I: 352582
Kuvaus: Kolmihuoneisen rivitalon eteläisin huone, halkaisija noin 8 metriä. Sisällä äestysvaoissa kvartsia.
Luonti: 22.12.2016 Viimeisin muutos: 22.12.2016
Rivitalo 1, huone 2
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7104539 I: 352578
Kuvaus: Kolmihuoneisen rivitalon keskimmäinen huone, 4 x 6 m.
Luonti: 22.12.2016
Rivitalo 1, huone 3
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7104544 I: 352573
Kuvaus: Kolmihuoneisen rivitalon pohjoisin huone, osin hiekkakuoppaan sortunut. Mitat 6 x 6 m. Rivitalo on saattanut olla pidempikin.
Luonti: 22.12.2016
Tutkimukset
Mika Sarkkinen inventointi 1992
Huomautuksia: Ventusneva-Pyhäkoski voimalinjan eteläosan inventointi 1992: kunnat Alavieska, Kalajoki, Kannus, Kälviä ja Lohtaja. Kohde 5: Kannus 31, Lohtaja 14.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 22.2.2007
Petro Pesonen tarkastus 2016
Huomautuksia: Ei tarkastuskertomusta.
Luonti: 22.12.2016
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.