Kallioharjanne metsässä. Röykkiö on suurehkoista kivistä tehty, sammaloitunut, hyväkuntoinen (1966).
Tarkastus 2005: Aikaisemmin pronssi- tai rautakautisena hautaröykkiönä pidetty rakennelma vaikuttaa enemmän rajamerkiltä kuin haudalta.
Kohde tarkastettiin vuoden 2012 inventoinissa. Röykkiön halkaisija on noin viisi metriä. Se on matala, mutta erottuu maastossa selvästi. Röykkiö on sammaloitunut ja sitä on hieman kaiveskeltu. Kyseessä voi olla Pentti Rislan vuoden 2005 tarkastuksen mukaan rajamerkki, mutta koon, muodon ja sijaintipaikan perusteella kyseessä voi olla myös hautaröykkiö.
Alue kasvaa harvaa nuorta sekametsää, maapohja on lohkareista moreenia.
Edellisestä noin 80 metriä etelään havaittiin vuoden 2012 inventoinnissa paljaalla kalliolla oleva "kivikäytävä". Kyseessä on pystyynnostetuista kivistä, suurimmat kooltaan noin puoli metriä ja pääosin muodoltaan laattamaisia, tehty puolisen metriä leveä käytävä. Kivet ovat jäkälän ja sammaleen peittämiä. Rakenteen tarkoitus jäi epäselväksi, mutta se on selvästi ihmisen tekemä.
Huomautuksia: Alueen metsänhoitohankkeen vuoksi tehty tarkastus 18.8. ja puhelinsoitto sekä sähköpostiviesti Museovirastoon
Luonti: 18.8.2005 Viimeisin muutos: 19.8.2005
Vesa Laulumaa ja Mikael Nyholm inventointi 2012
Huomautuksia: Skogens kulturarv i kvarkenregionen -inventointi.
Luonti: 30.5.2012
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.