Kohde sijaitsee Kymijoen varrella terassimaisella peltotasanteella ja tonttialueella. Asuinrakennuksen kaakkoispuolella sijaitsevasta puutarhasta ja pellosta on löytynyt rautakauden lopun esineiden kappaleita, joiden on tulkittu kuuluvan joko asuinpaikkaan tai kalmistoon. Vuoden 2008 inventoinnissa paikalla havaittiin runsaasti rautakuonaa sekä historiallisen ajan asuinpaikkaan viittaavia löytöjä (mm. boluskoristeista punasavikeramiikkaa) vaikka pelto oli vielä kyntämättä.
Alestalo kuuluu Tapolan kylään, jota on pidetty yhtenä Iitin vanhimmista kylistä (Kepsu 1981, 174). Tapolassa tiedetään olleen vuonna 1539 kaksi taloa, jotka on tosin listattu tuolloin Kauramaan emäkylän taloihin kuuluviksi. 1500-luvun puolivälissä taloluku on noussut jo viiteen. (Halila 1939, 150-151.) Tapolasta ei ole säilynyt 1700-luvun kartta-aineistoa, jonka perusteella vanhaa kylänpaikkaa voisi paikantaa varmuudella. Isojaon aikana kylä on sijainnut nykyisellä paikallaan Loikalan talon tienoilla (Kepsu 1981, 174). Topografisesti ja myös rautakautisten löytöjen perusteella Alestalo vaikuttaisi kuitenkin vanhemmalta kylänpaikalta. On todennäköistä, että sekä pelto- että piha-alueilla on säilynyt vanhojen rakenteiden jäännöksiä.
Luonti: 7.11.1996 Viimeisin muutos: 5.12.2008
Tutkimukset
Kimmo Seppänen tarkastus 1989
Löydöt: KM 25027:1-2
Huomautuksia: Tarkastuslöydöt: kohovyöllinen hevosenkenkäsolki ja vihreä lasihelmi
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 19.2.1999
Matti Huurre tarkastus 1973
Löydöt: KM 19125
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 19.2.1999
Oiva Keskitalo inventointi 1969
Löydöt: KM 18031
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 19.2.1999
Johanna Seppä inventointi 2003
Luonti: 9.6.2004
Katja Vuoristo inventointi 2008
Huomautuksia: Iitin historiallisen ajan inventointi 2008.
Luonti: 5.12.2008 Viimeisin muutos: 5.12.2008
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.