Tuulivoimainventoinnissa havaittu keskeltä pengottu röykkiö ja muita röykkiöitä, jotka sijaitsevat tilojen 893-410-3-37 ja 3-87 rajamaastossa. Pengottu röykkiö on varustettu Museoviraston kyltillä ehkä 20 vuotta sitten eli aikana jolloin virastolla oli toimipiste Vaasassa. Kohteen tiedot tarkentuvat inventoinnin valmistuessa.
Inv. 2025: Kohde sijaitsee noin 1,5 km Uudenkaarlepyyn (Jepua) ja Kauhavan (Alahärmä) rajasta pohjoiseen pienellä nimeämättömällä kivikkoisella ja lohkareisella kangassaarekkeella Skitujussmossarna-suoalueen eteläosassa. Kohteessa sijaitsee suurikokokoinen pronssikautinen hautaröykkiö. Röykkiön on muodoltaan soikea ja sen mitat ovat 11x9 m ja korkeutta sillä on noin 120 cm. Röykkiö koostuu kahdesta osasta. Varsinainen pääröykkiö on ollut alun perin pyöreä rakenne, mutta sen pohjoisreunalle on tehty myöhemmin toinen, pienempi ”satelliittihautaus”. Varsinainen pääröykkiö on joskus kaivettu pohjia myöten auki. Röykkiön keskellä on noin 2 m halkaisijaltaan oleva ja lähes 2 m syvä keskuspainanne. Sivuhautaus vaikuttaa koskemattomalta. Siinä on vain matala keskuspainanne. Röykkiö on ladottu suurehkoista (n. 30–40 cm) kivistä kangaskumpareen jyrkemmälle itäreunalle luontaiseen kivikkoon. Röykkiön takana mäen laella levittäytyy laaja lohkareikko. Röykkiö sijaitsee kiinteistörajalla. Alueen puusto on röykkiön länsipuolella nuorta mäntyvoittoista metsää ja itäpuolella vanhaa avohakkuuta. Itse röykkiön ympärillä kasvaa nuoria kuusia. Aluskasvillisuus sammalta, ja puolukkaa sekä jonkin verran jäkälää. Röykkiön ympäristöstä ei havaittu viitteitä muista esihistoriallisista rakenteista, mutta röykkiön eteläpuolella sijaitsee vanha pienehkö luonnonkivinen rajapyykki. Röykkiö on merkitty alumiinisella ruotsinkielisellä muinaisjäännöskyltillä, mutta kohde ei ole silti ollut muinaisjäännösrekisterissä.
Luonti: 7.10.2025 Viimeisin muutos: 31.3.2026
Tutkimukset
Risto Nurmi ja Simeon Rissanen/ Maanala Oy inventointi 2025
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.