Inventointi 2023:
Loivasti etelään viettävällä hiekkakankaalla, hakkuuaukealla, törmän laella, on kiviröykkiö. Se on muodoltaan soikea, kooltaan 5 x 2,5 m, korkeus 70 cm. Kivet ovat suurehkoja, suurimmat läpimitaltaan lähes metrin – eivät yhden ihmisen nostettavia. Kivet ovat suureksi osaksi pitkänomaisia ja vaikuttavat lohkokiviltä, joskaan niissä ei ole havaittavissa porausjälkiä eikä varmoja kiilauksen merkkejä. Röykkiön länsilaidalle on kasattu melko uudenaikaista metalli- ja muovijätettä – sillä ei luultavasti ole tekemistä röykkiön kanssa. Röykkiön viereen, sekä pohjois- että etelälaidalle, tehtiin koekuopat, joissa maa oli puhdasta kivetöntä hiekkaa, pintakerroksessa oli normaali podsolimaannos. Inventoijan tulkintoja röykkiöstä: Alueella on jonkin verran kiviä hiekkakankaan pinnassa, mutta ei samantyyppisiä kuin röykkiön kivet, jotka eivät ole pyöristyneet jäätikköjoessa (kuten muut kyseisen harjualueen kivet). Kivet on ihminen siis tuonut kohdalle jostain kauempaa. Kyseessä ei liene esihistoriallinen röykkiö (mm. sijainti ja kivien suuri koko olisivat epätyypillisiä sellaisille). Myöskään uuninpohjalta se ei vaikuta (esim. ryssänuunin), koska viereen tehdyissä koekuopissa ei ollut mitään viitteitä tulenpidosta. On mahdollista, että kyseessä on rakennuskivivarasto.
Luonti: 3.2.2025
Tutkimukset
Timo Sepänmaa & Aleksander Bakhia (Mikroliitti Oy) inventointi 2023
Huomautuksia: Mt 711 parantaminen välillä Ruona - Menkijärvi, arkeologinen inventointi 2023. Raportin kohde 11.
Luonti: 3.2.2025
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.