Kideonkalo sijaitsee rakoluolassa Vehkovuoren eteläreunalla, kahden lohkareen välisessä solassa, kaakonpuoleisella reunalla. Onkalon suuaukko on 130 cm korkea ja 160 cm leveä. Suuaukosta noin 1,5 m sisään löytyy kookkaan kideonkalon (kideonkalo A) puolikas luolan katosta. Kideonkalon kontaktipinta rapakivigraniittiin on pegmatiittia. Katossa on kvartsialue (noin 50 x 30 cm), jonka reunoilla näkyy savukvartsin jäänteitä. Savukvartsi on isketty irti.
Luolan pohjalla on halkaisijaltaan noin 12 cm kokoinen moreenimukula, jonka toinen pää on lohjennut pois ja toisessa päässä on iskujälkiä. Kyseessä on iskukivi. Iskukivi valokuvattiin ja jätettiin luolan pohjalle.
Saman lohkareiden välisen solan toisella, länsipuolen reunalla sijaitsee pieni kideonkalo (kideonkalo B), jonka suun halkaisija on 30 cm ja syvyys 60 cm. Kideonkalo sijaitsee noin 5 metrin päässä yllä kuvastusta luolan kideonkalosta. Pienen kideonkalon perällä on jäänteet pois isketystä savukvartsista ja onkalon katossa on pois isketyn kvartsikiteen kanta.
Rakoluolasta 20 metriä etelään havaittiin rapakivilohkareessa pieni kideonkalo (ks. alakohde kideonkalo C), jonka halkaisija on 20 cm ja syvyys 25 cm. Kideonkalossa on kvartsia ja savukvartsia. Onkalon sisäosissa on kasvillisuutta eikä sitä tyhjennetty. Onkalon suulla näkyvissä oleva kvartsialue vaikutti isketyltä.
Luonti: 11.7.2023 Viimeisin muutos: 12.7.2023
Alakohteet
kideonkalo C
Tyyppi: raaka-aineen hankintapaikat, louhokset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6721413 I: 488678
Luonti: 11.7.2023 Viimeisin muutos: 12.7.2023
Tutkimukset
Teemu Mökkönen ja Kerkko Nordqvist ei määritelty 2016
Luonti: 11.7.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.