Arkeologisessa tarkastuksessa rautakautisen rannerenkaan (KM 44036) löytöpaikalla havaittiin palanutta savea ja metallinilmaisinetsinnässä löydettiin sulaneen kupariseoksen kappaleita (ks. alakohteet). Havainnot viittaavat siihen, että historiallisen kylänpaikan (1000023950) alueella, ko. paikalla, on ilmeisesti jäännöksiä rautakautisesta muinaisjäännöksestä. Koska pelto osoittautui olevan viljelyksellä, maanomistaja ei antanut tehdä paikalla kuin hyvin suppean tarkastuksen. Siten kohteen luonnetta ja rajausta ei ollut mahdollista enempi selvittää, joten kyseessä on alustava arvio. Muinaisjäännöksen luonteen selvittäminen ja tarkempi aluerajaus edellyttävät perusteellisempia arkeologisia tutkimuksia. Kohde sijaitsee valtatie 5:n luoteispuolella, kuutisen kilometriä Heinolan kirkolta pohjoiseen.
Tarkastus 2022: Kynnetty peltoalue käytiin läpi pintapoiminnalla, maakairauksin ja metallinilmaisimin. Varmoja viitteitä kiinteästä muinaisjäännöksestä ei saatu: multakerroksen alapuolella on pääosin savensekainen hiesu. Likamaata, kiveystä yms. ei havaittu. Pintalöytöinä mm. historiallisen ajan rahoja (viittaavat historialliseen kylätonttiin) sekä aiemman löytökohdan ympäristöstä palanutta savea ja muutamia kuonan kappaleita. Kohteen status on muutettu löytöpaikaksi. Jos alueelle suunnitellaan vallitsevasta maankäytöstä poikkeavaa maankäyttöä, on löytöpaikka ja sen status syytä tutkia ja määritellä tarkemmin.
Luonti: 22.10.2021 Viimeisin muutos: 4.8.2022
Alakohteet
Kupariseoksen kappale 1
Tyyppi: löytöpaikat
Ajoitus: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6796693 I: 450566
Kuvaus: Metallinilmaisimella löydetyistä kupariseoksen kappaleista ensimmäinen.
Luonti: 22.10.2021
Kupariseoksen kappale 2
Tyyppi: löytöpaikat
Ajoitus: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6796690 I: 450569
Kuvaus: Metallinilmaisimella löydetyistä kupariseoksen kappaleista toinen.
Luonti: 22.10.2021
Tutkimukset
H. Poutiainen inventointi 2020
Löydöt: Kupariseoksen kappaleita
Huomautuksia: Maastokäynti tehty 27.4.2020.
Luonti: 22.10.2021 Viimeisin muutos: 21.12.2021
E. Tikkala tarkastus 2022
Luonti: 13.6.2022
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.