Auvainen mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1473, ja uuden ajan alussa kylään kuului neljä taloa, joista kolme oli verotaloja ja yksi tuomiokirkolle kuulunut. Reduktiossa vuonna 1559 viimeksi mainittu siirtyi kruunulle. Edelleen 1600-luvun alussa käsitti neljä taloa. Vuosien 1644–1683 välillä oli rälssisäterinä ja vuodesta 1683 alkaen ratsutila. Kuului Hovirinnan kartanoon vuoteen 1910 saakka. Puinen kaksikerroksinen päärakennus on 1800-luvun alkupuolelta. Pihapiirissä sijaitsee useita talous- ja asuinrakennuksia. Moderni rakentaminen ei ole tuhonnut tonttia, joten alueella voi hyvin olla säilyneenä kulttuurikerroksia ja maanalaisia rakenteita.
Huomautuksia: Turun seudun keskiaikaiset kylät 2. Vanhan Kaarinan pitäjän mantereen puoleinen osa. Arkeologinen inventointi vuonna 2020.
Luonti: 15.7.2021
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.