Ensimmäisen maailmansodan aikainen parakkialue, jonka rakennusajankohta on todennäköisesti 1916–1918. Kohde sijaitsee Mustavuoren juurella, mäen kaakkoislaidalla, itä-kaakkoon laskevassa rinteessä. Paikalla kasvaa pääosin kuusivaltaista kangasmetsää, eikä aluskasvillisuus ole kovin runsasta.
Parakkipainanteet sijaitsevat noin 70 (N-S-suunta) X 90 metrin alueella, jolla on havaittavissa ainakin 23 parakin perustuspainannetta ja kolme epämääräisempää, muodoltaan neliöstä tai suorakaiteesta poikkeavaa painannetta. Itäisimmät painanteet ovat lähes tasaisessa maastossa. Painanteiden koko vaihtelee suuresti: pienimmät ovat noin 2 m x 2,5 m kokoisia, suurimman, muodoltaan vaikeammin tulkittavan painanteen pidempi mitta on noin 25 m. Perustuspainanteiden syvyys vaihtelee noin 0,5–1 m välillä. Valtaosa painanteista sijoittuu melko suppealle alueelle ja ne sijaitsevat aivan vieri vieressä. Joidenkin vierekkäisten painanteiden välillä on kynnys.
Kohde löydettiin 3.11.2020 alueen muiden linnoitekohteiden tarkastuksen yhteydessä ja alue kartoitettiin Metropolian maanmittariopiskelijoiden toimesta vuonna 2021. Painanteissa olevia mahdollisia yksityiskohtia tai rakenteita ei ole tutkittu. Kohde on mielenkiintoinen ja omaa tutkimuspotentiaalia, sillä alueella ei ole ollut maankäyttöä.
Vuoden 2024 inventoinnissa kohteelta noin 100 m etelään löytyi kaksi hiukan epämääräisen muotoista painannetta, joiden syvyydet ovat noin 0,5 m ja koot suunnilleen 6 x 5 m ja 4 x 4 m. Inventoinnin yhteydessä eri puolilta Mustavuorta dokumentoitiin useampai, säännöllisen tai epäsäännöllisen muotoisia painanteita, jotka saattaisivat liittyä ensimmäisen maailmansodan aikaisiin linnoitustöihin.
Parakkialueesta noin 80 m itään on puolustusaseman I:9 (Niinisaari) eteläpää. Parakkialueen eteläpuolelta kulkee mukulakivetty yhdystie (I: tie 1), joka johtaa kohteesta I: 9 Mustavuoren keskiosaan. Suunnilleen 250–300 m pohjoiseen sijaitsevat Mustavuoren puolustusasemat I: 10 ja I: 11.
Kohde kuuluu tukikohtaan I, jonka puolustusasemia sijaitsee Niinisaaressa (Tukikohdat I: 3–6, 9, este1, tiet 2–3) ja Mustavuorella (Tukikohdat I: 10–21, tykkipatteri 61, kaksi kaivoa, parakkialue, kaapeliura, tie1). Tukikohtaan on kuulunut myös tuhoutunut tykkipatteri 62 ja siihen on suunniteltu enemmänkin puolustusasemia, mutta suunnitelmia ei ehditty toteuttaa. Tukikohta I:n kohteet muodostavat pääkaupunkiseudun parhaiten säilyneen linnoitekokonaisuuden. Rakennustyöt ovat jääneet osittain keskeneräisiksi, joten alueella hahmottuu eri valmistumisasteelle jääneitä linnoituslaitteita sekä ajan rakennusmenetelmiä ja työjärjestyksiä. |