Kalliomaalausseinämä sijaitsee Pöyhönsaaressa, Unnukan eteläosassa. Saaren länsipuolella on Karhuvuori -niminen kallio, jonka länsiseinämä laskeutuu pystysuoraan rantaveteen. Karhuvuoren edustalla on noin 200 metriä leveä Pöyhönsalmi, joka erottaa saaren mantereesta.
Punaväriä erottuu kallioalueen eteläosassa, etelään aukeavalla kalliopinnalla. Selkeämpänä kuviona hahmottuu tikku-ukko, jonka kädet on nostettu yläviistoon. Toisessa kädessä vaikuttaa olevan keppi tai jokin pitkulainen esine. Kuvio on korkeudeltaan noin 30 cm. Kuvion oikealla puolella näkyy punaväriläiskiä. Maalatulta vaikuttava alue on kokonaisuudessaan noin 1,3 metrin korkuinen ja 1,6 metrin levyinen. Alue on noin 88 metrin korkeudella eli 6 metriä Unnukan nykytasoa korkeammalla. Käynnin yhteydessä ei muilta kalliopinnoilta havaittu samanlaista punaväriä. Kalliopinta on jäkälöitynyt.
Huomautuksia: Ei erillistä tutkimusraporttia. Kohteessa ei ole tapahtunut muutoksia aiempiin havaintoihin nähden. Kalliopinta on sammaleen ja jäkälän peittämä ja ne peittävät osin myös maalausaluetta.
Luonti: 14.3.2024
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.