Kohde sijaitsee Savonlinnan Punkaharjun itäpuolella. Kohteen koillispuolella kohoaa
Hirvivaara ja sen eteläpuolella on Juurikkasuo ja Hukkaharju. Alue on nuorta istutusmetsää
sekä vanhempaa kuusikkoa.
Inventointi 2015: Paikalle on peruskarttaan merkitty muinaisjäännösmerkki tekstillä historiallinen rajamerkki. Alueella on tehty kevään/kesän 2015 aikana harvennushakkuuta, minkä takia alue oli peittyneenä puun rankoihin. Muinaisjäännösmerkin osoittamalla alueella on runsaasti erilaisia ja erikokoisia kiviä. Selkeää rajamerkkiä paikalta ei kuitenkaan löydetty. Ilmeisesti myös harvennusta tehneet henkilöt olivat havainneet kartan muinaisjäännösmerkin, sillä kivien pinnoilta oli poistettu sammalta.
Tarkastus 2016: Tasaisessa kuusikossa on halkaisijaltaan noin puolitoistametrinen ja puoli metriä korkea maakivi, jonka laki on pyöreähkö. Laen keskelle, lähelle kiven korkeinta kohtaa, on hakattu ympyrä, jonka halkaisija on noin 6 cm. Hakkausjäljen syvyys ja leveys noin 1 cm. Ympyrä ei ole täysin symmetrinen. Kiven päällä oli ennen löytymistä 1-2 cm paksu sammal- ja karikekerros. Vuoden 1975 peruskartassa rajamerkin eteläpuolella on pelto.
Luonti: 22.11.2016 Viimeisin muutos: 30.1.2020
Tutkimukset
Ville Laakso ilmoitus 2016
Luonti: 22.11.2016
Piritta Häkälä inventointi 2015
Huomautuksia: Valtion metsätalousmaiden kulttuuriperintöinventointi 2015 - Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala, MH-tunnus 182235.
Luonti: 29.12.2016
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.