Lehtomaisesti metsittynyt entinen niitty. Maasto nousee tasaisesti kohti luodetta. Rakenteen itä ja kaakkoispuolelle jää kosteampi ja rehevämpi notkelma. Luoteessa rakennelman kohdalla vielä vallitseva lehtipuuvaltainen metsä väistyy avoimen kalliomaiseman tieltä.
Kaksi reunoiltaan epäsäännöllistä suorakaidetta muodostava kylmämuurattujen kooltaan vaihtelevien, mutta alle metrin korkuisten kivimuurien järjestelmä. Vierekkäisten muurikehien ulkopuolella lisäksi niistä irrallisia pienempiä muureja. Muurikehien yhteisestä seinämästä lähtee myös niiden keskustoja kohti lyhyet poikittaiset muurit. SW puoleisen kehän E nurkka muodostuu irrallisesta muurista, jonka päissä on kulkuaukot rakennelmaan.
Inventoinnin yhteydessä luotsikylän väeltä saatujen tietojen mukaan rakennelma on lypsinaitaus eli paikallisella murteella "tahðon, mon. tahðomet". (Sanassa paikallisessa murteessa säilynyt äänne dentaalispirantti) Perimätiedon mukaan lehmät myös tiesivät aitauksessa oman paikkansa, jossa lypsäjä odotti.
Varsinaisen lypsinaitauksen selvimmin liityvä muurit on nimetty lypsinaitauksen
Luonti: 12.4.2016
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.