Kohde sijaitsee Jämsänjoen länsirannalla, välittömästi valtatien 9 eteläpuolella olevalla mäellä. Alue on peltoa, jonka keskellä on Saaren tila, kohteen eteläpuolitse kulkee Kaipolantie. Saari kuului Viialan kylään vuonna 1539, mutta vuona 1543 se luettiin omaksi kyläkseen, jossa oli kolme taloa. Saaren kylä on todennäköisesti sijainnut mäen päällä, missä nykyinenkin tila on, ja mahdollisesti hieman sen koillispuolella, jokea kohti viettävän rinteen yläosassa. Saaren nykyinen päärakennus on tehty vuonna 1914. Vuoden 2015–2016 inventoinnissa kohde tarkastettiin, pelto käytiin läpi, mutta mitään selvää historialliseen asuinpaikkaan liittyvää ei löytynyt, ei myöskään rautakauteen liittyviä löytöjä vaikka niitä alueelta on vuoden 1997 inventoinnissa löydetty.
Saaris on arkeologisesti potentiaalinen kohde, jossa voi olla jäljellä sekä rautakautisia että keskiaikaisia kulttuurikerroksia. Kohteen rajauksen voidaan käsittää jatkuvan myös rautakautisen Saaren kohteen aluerajauksen puolelle. Saaris on luokiteltu kiinteäksi muinaisjäännökseksi, johtuen mäellä olevista rautakautiseen asuinpaikkaan liittyvistä löydöistä ja mahdollisesta asutusjatkumosta keskiaikaan.
Luonti: 30.3.2016 Viimeisin muutos: 17.6.2016
Tutkimukset
Vesa Laulumaa inventointi 2015
Luonti: 7.11.2016
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.