Vuoden 1793 isojakokartan asemoinnin mukaan Koelsuu A:n kaksiosainen kylätontti on täysin autioitunut. Pitäjänkartan (v. 1863) mukaan tontti A:n kaksi osaa ovat siirtyneet siten, että ne sijaitsevat nykyisin rakennetussa pihapiirissä (lounaan puoleinen osa) ja avoimella kalliolla, jossa ei havaittu merkkejä vanhasta asutuksesta tms. toiminnasta.
Eteläisemmällä tontilla (isojakokartan mukaan) on noin 10 x 12 m kokoinen rakennuksen perusta, keskikoordinaatit N 6720875 E 188460. Paikalla ollut rakennus on romahtanut ja siitä oli inventoinnin aikana havaittavissa kivijalka sekä sen keskellä ollut uunin raunio. Rakennuksen jäännöstä peitti vahva ylivuotinen heinä sekä pensaikko. Kivijalan itäpuoliselta pellolta havaittiin tyypillistä kylätonttiajan materiaalia: tiilen kappaleita, lasin paloja sekä muutama fajanssin pala.
Koelsuu A:n pohjoisemmalla osalla ei havaittu maanpinnalle näkyviä rakenteita. Kohdalla on avokallion lisäksi heinittynyttä peltoa - pihaa, jonne tehtiin muutama koepisto. Niistä havaittiin muutamia tiilen kappaleita sekä hieman hiiltä.
Luonti: 4.6.2015
Alakohteet
Rakennuksen perusta
Tyyppi: asuinpaikat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6720875 I: 188460
Luonti: 4.6.2015
Tutkimukset
Teemu Tiainen & Timo Jussila inventointi 2015
Huomautuksia: Teemu Tiainen & Timo Jussila. Kustavi. Länsiosan osayleiskaava-alueen eteläosan muinaisjäännösinventointi 2015. Mikroliitti Oy. Kohde 4 KUSTAVI KOELSUU A, s. 12-14.
Luonti: 4.6.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.