Mahdolliset miilut sijaitsevat Teerinevan lounaispuolella sijaitsevan
kankaan eteläosassa. Noin 20 metrin etäisyydellä lännessä virtaa Lehtosenjoen ylälatva, joka on nykyisin tällä kohtaa enää kapea oja. Alue on tuoretta kangasmetsää.
Paikalla on kaksi epämääräiseksi luonnehdittavaa pyöreähköä kuoppaa ja kaksi
soikeahkoa kumpumaista muodostelmaa sekä niiden välissä ja ympärillä kiviä/kivisempiä kohtia, maasto on muutenkin kivikkoista tällä kohdalla. Selviä rakenteita ei voinut hahmottaa.
Muodostelmat sijaitsevat vierekkäin metsäpolun varrella, ja vielä yksi pieni kuopanne polun kohdalla. Kuopat ovat matalia, halkaisijoiltaan noin 1-2 m, kummut 1,5-2 m halkaisijoiltaan ja noin 30 cm korkeita. Pinta on vahvan kuntan ja kasvillisuuden peitossa, päällä ja ympärillä kasvaa leppiä sekä kuusia. Kairauksessa todettiin hiiltä, huuhtoutumiskerrosta havaittiin joissakin kohdin.
Muodostelmat eivät vaikuta ihan lähihistoriassa syntyneiltä. Kysymykseen voisi tulla puuhiilen valmistuspaikka.
Noin 170 m luoteeseen havaittiin metsäkämpän pohja ja siihen liittyvä uunin pohja. Kysymys on suhteellisen nuoresta metsäkämpästä.
Huomautuksia: Lestijärven tuulivoimapuiston arkeologisen kulttuuriperinnön inventointi s. 18
Luonti: 12.5.2014 Viimeisin muutos: 12.5.2014
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.