Kohde sijaitsee Hillon kylässä Nuutniemen pohjoisosassa olevalla kalliokohoumalla. Kohde on toisen maailmansodan aikainen Hamina-Taavetti -linjan puolustusvarustus. Kyseessä on kallioon louhittu avolouhos, johon on ollut tarkoitus rakentaa konekivääripesäkkeen ja puolen joukkueen majoituskorsun yhdistelmä. Avolouhoksen vieressä on yhdyshauta. Yhdessä kohteiden Nuutniemi 1 ja 3 kanssa kyseinen kohde muodostaa laajemman kokonaisuuden.
Kohteiden Nuutniemi 1 ja Nuutniemi 2 välistä kulkee toisen maailmansodan aikana rakennettu tie kohti rantaa (LHT,T911/54). Tielinja on edelleen jäljellä, mutta se on paikoitellen kasvanut hieman umpeen. Tielinjan keskellä kulkee polku. Tielinjan koillispuolella, sijaitsee maahan kaivettu pohjoinen-eteläsuuntainen kaivanto/yhdyshauta, joka kääntyy eteläpäässä kohti länttä. Kaivannon pituus on noin 15 m, leveys 250-300 cm ja syvyys luokkaa 150 cm. Kaivannon pohjoispää on avoin. Liittyykö kaivanto linnoitteisiin ja mikä on sen tarkoitus, ei ollut inventoijan tiedossa. Kohteen länsilounaispuolella, rantapolun varressa on rannan puolella on lisäksi kolme panssariestekiveä, jotka ovat jostain syystä jääneet paikoilleen, vaikka kaikki muut kivet on kuljetettu pois.
Luonti: 3.1.2013 Viimeisin muutos: 3.1.2013
Tutkimukset
Simo Porras inventointi 2012
Luonti: 3.1.2013
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.