1700–1800-luvun kartoille merkitty torpan paikka, joka sijaitsee Kuninkaantammentien mutkassa, tien eteläpuolella, noin 300 m Pitkäkoskesta kaakkoon. Torppa on karttojen perustella sijainnut alueella, jossa on nykyään pieni peltokaistale, mutta maastossa on havaittavissa rakenteita myös lännempänä, melko ryteikköisessä Pitkäniemenmetsässä kallion pohjoisrinteellä. Kohteen läpi kulkee ulkoilutie.
Vuoden 1770 kartalla nykyisen peltokaistaleen kohdalle on merkitty viisi rakennusta, minkä lisäksi yksi rakennus sijaitsee Kuninkaantammentien pohjoispuolella pellolla. Samat Nymansin torpan rakennuksen on merkitty myös vuoden 1792 kartalle. Vuosien 1780–82 rekognosointikartalla (Kuninkaan kartasto) rakennuksia on merkitty samoille paikoille, tosin mahdollisesti hiukan ylemmäs kalliolle, jossa vuonna 2024 havaittiin yksi mahdollinen rakennuksen perustus. Torpan paikka on merkitty vielä vuoden 1855 Kalmbergin kartastolle.
Vuoden 2024 inventoinnissa kohteen keskiosassa, ulkoilutien eteläpuolella metsikössä dokumentoitiin noin 5 m x 5 m kokoinen, suorakaiteenmuotoinen, vedellä täyttynyt kuoppa, jonka syvyys on ainakin 1,5 m. Kuopan reunoilla on luonnonkiviä. Tästä hiukan länteen on toinen, noin 2 m x 2 m kokoinen, ainakin 1 m syvyinen ja vedellä täyttynyt kuoppa. Myös ison kuopan eteläpuolella on suorakaiteenmuotoinen, 1 m x 2 m kokoinen ja noin 0,7 m syvyinen kuoppa. Kuopat saattaisivat liittyä rakennuksiin, jotka on merkitty vuoden 1932 läntiselle varuskuntakartalle kohteen pohjoisosaan. Tuolloin paikan nimeksi on annettu Nytorp. Toisaalta kuopat muistuttavat hiukan louhoskuoppia. Haltialan metsäalueen pohjoisosassa, Pitkänkosken tienoilla, on louhittu kiveä ja kyseessä voisi olla mahdollinen koelouhosalue. Näiden kuoppien länsipuolella, louhitun kallion reunassa on yksi maavallien ympäröimä kuoppa, jonka koko on noin 2,5 m x 2,5 m sekä noin 5 m x 5 m kokoinen, keskeltä kuopalla oleva maakasa. Myös pienen peltoalueen kaakkoispuolella metsikössä on yksi osittain maavallien reunustama kuoppa, jonka koko on noin 1 m x 1,5 m sekä siitä kaakkoon toinen, melko matala, 1 m x 2 m kokoinen kuoppa, jonka reunoilla niin ikään on maavallit. Kaakkoisemman kuopan vieressä on mahdollinen, isoista luonnonkivistä koostuva, noin 6 m x 9 m kokoinen rakennuksen perustus. Perustus sijaitsee hiukan terassimaisella alueella kallion ja auringonkukkapellon välissä, joka sopisi hyvin vanhan torpan paikaksi. Hieman tästä kaakkoon, mäen ylärinteessä on jokusia luonnonkiviä rivissä sekä muutama, isompi rakennuksen mahdollinen nurkkakivi. Kivien keskiosassa on matala kumpu, joka saattaisi olla tulisijan perustus. Rakennuksen koko voisi olla noin 4 m x 12 m. Vuoden 2011 inventoinnissa kuoppia on arveltu tervahaudoiksi tai mäkitupien paikoiksi.
Haltialasta tunnetaan yhteensä kuusi Tomtbackan torpan paikkaa, jotka on merkitty 1700–1800-lukujen kartoille (Tomtbacka Kutubacka, Tomtbacka Pottbacka, Tomtbacka Lindos, Tomtbacka Nymans, Tomtbacka Rå torp sekä Tomtbacka Näsi). |