Sourun (Karttulan) ruukki on sijainnut Kuttajärven koillisrannalla Sourunniemellä. Sourun ruukin toiminnan käynnistivät vuonna 1868 venäläiset aatelismiehet Semjannikov ja Poletika. Höyryvoimalla käynyt ruukki tuotti takkirautaa Pietarin Nevan konepajalle, jossa valmistettiin sotalaivoja ja vetureita. Raaka-aineena ruukki käytti järvimalmeja. Vuonna 1881 ruukilla oli valtausoikeus 111 järveen. Parhaimmillaan vuonna 1896 Sourun ruukilla oli 200 työntekijää ja tehdas lähiympäristöineen muodosti tiiviin yhdyskunnan asuntoineen ja palvelevine rakennuksineen (mm. koulu, sairaala ja kirjasto). Ruukissa valmistettiin rautaa vuoteen 1908 saakka, minkä jälkeen kuopiolainen Oy H. Saastamoinen Ltd. osti ruukin ja harjoitti siellä hiilenpolttoa. Sourun tehdas purettiin lähes kokonaan 1941, mutta maastossa erottuvat yhä rakennusten ja rakennelmien paikat. Ainoa pystyyn jäänyt rakennus on tiilisavupiippu. Myös ranta ruukin kohdalla on ollut slagilla hirsiarkkujen varaan pengerretty.
Sourun rautaruukki on rakennettu Kukkolan tilan maille. Kukkolan iän osalta tällä
hetkellä ainoa varma tieto on se, että tila on ollut olemassa viimeistään 1700-luvun
lopulla. Kukkolan tilan paikka on nykyään sakean metsän ja tiiviin aluskasvillisuuden peittämä hehtaarin kokoinen alue. Inventoinnin yhteydessä alueelta löydettiin kahden rakennuksen ja yhden kellarin jäännökset.
Kuttajärven vastakkaisella puolella, Punnonmäessä on ollut neljä taloa 1500-luvun puolivälissä.
Luonti: 28.2.2011 Viimeisin muutos: 20.5.2015
Tutkimukset
Alpo Forström kartoitus 2000
Luonti: 18.3.2015 Viimeisin muutos: 18.3.2015
V-P. Suhonen kartoitus 2001
Luonti: 18.3.2015 Viimeisin muutos: 18.3.2015
V-P. Suhonen kartoitus 2002
Luonti: 18.3.2015
Päivi Maaranen ja Heimo Pajunen tarkastus 1998
Huomautuksia: Kohteelle tehtiin hoidon ja käytön tarkastus sekä alustava hoitosuunnitelma. Raportissa kohteen nimi oli Karttula Souru, Raportin nimi on "Arkeologisen kulttuuriperinnön hoito Itä-Suomen ruukkikohteissa Juankoski Säyneinen, Karttula Souru ja Vieremä Salahmi". Raportti tarkastuksesta suunnitelmineen valmistui vuonna 1998 ja on Museoviraston arkistossa.
Tytti Räikkönen ja Piritta Häkälä/Kuopion kult.hist.museo tarkastus 2024
Huomautuksia: Hakkuisiin liittyvä maastomerkintä 24.10.2024. Kohde ennallaan, rakenteet merkitty maastoon suoja-alueineen hakkuita varten.
Luonti: 28.10.2024 Viimeisin muutos: 11.11.2024
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.