Kohde sijaitsee Isonkyrön keskustassa Reinilänkosken kohdalla keskustan sillan pohjois- ja eteläpuolella.
Sillan pohjoispuolella joen itärannalla sillalla rantaan yhdistetyssä pienessä saaressa
sekä saaren ja rannan välissä ovat myllyn uoma, lohkokivistä rakennettu myllyn perusta ja siihen liittyviä muita rakenteita, saaresta löytyi luonnonkivistä koostuva osin tuhoutunut myllyn perusta, joka on noin 10 m halkaisijaltaan. Myllynuomassa noin 20 m pohjoiseen on pato (t. ränni), johon on ladottu kiviä melko lähihistoriassakin. Näkyvin säilynyt rakenne paikan myllytoiminnasta on sillan pohjoispuolella kahden saaren välissä sijaitseva betonipato. Sillan eteläpuolella on säilynyt varhaisempia luonnonkivistä rakennettujen patojen jäänteitä. Joen pohjoispuolella länsirannalla toimineesta Knaapilanmyllystä ei löytynyt rakenteita. Kohdalla oli jokiuomassa vain joitakin irtonaisia lohkarekiviä.
Historiallinen tausta: Isossakyrössä Kyrönjoessa on ollut toiminnassa myllyjä 1500-luvulta lähtien. Historiallisten karttojen perusteella Reinilänkoskessa (l. Ventäälänkoski, Pappilankoski tai Huhmarkoski) toimi 1700-luvulla ainakin kolme myllyä. Myöhemmin paikalla toimivat nk. Keskimylly, Knaapilanmylly ja Reinilän mylly. Nykyisen keskustan sillan eteläpuolella saaressa sijainnut Keskimylly ja joen länsirannalla Knaapilanmylly lopettivat toimintansa viimeistään 1900-luvun alussa. Joen itärannalla toimi Reinilän mylly 1960-luvulle saakka. Vesimyllyjen viimeisin tehokausi oli 1920–1930-luvuilla, jolloin koskiosuudet keskittyivät ja tarve vesivoimasta lisääntyi. Näin kävi myös Isossakyrössä Reinilänkoskessa sekä Hypäjänkoskessa. Molemmissa jäi toimintaan kolmen myllyn sijasta yksi iso mylly.
Ehdotus suoja-alueeksi: Saaret, joen itärantaa myllyn uoman kohdalla keskustan sillan pohjoispuolella ja entinen koskialue rajauksen mukaisesti. Sillan eteläpuolella kaksi saarta ovat luonnonsuojelualuetta.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.