Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1915–1918. Kohde sijaitsee Kokkokalliolla, Kokkokalliontien, Rakentajantien ja Kokkopolun välissä. Alue on avokalliota, jonka rinteillä kasvaa metsikköä, ja siellä risteilee ulkoilureittejä. Mäen etelärinteeseen on rakennettu leikkipaikka. Kohde on osittain maalla täyttynyt.
Puolustusasemassa on kallioon louhittuja yhdys- ja taisteluhautoja, jotka on suurimmaksi vahvistettu betonilla tai harkkokivellä. Kohteen eteläosassa on myös maahan kaivettua hautaa. Taisteluhautaa on näkyvissä 45 m, sen torjuntasuuntana on pohjoinen. Hautaan johtavia portaita on rakennettu kuudet tai seitsemät ja taisteluhaudassa on mahdollisesti kaksi ampumatarvikekomeron paikkaa. Taisteluhaudan yhteydessä on kaksi yhdellä komerolla varustettua konekivääriasemaa ja kaksi tähystysasemaa. Kaikki asemat on rakennettu muuratuista kivistä ja niiden torjuntasuuntana on pohjoinen. Ainakin yksi konekivääriasema on räjäytetty, muissa katteet ovat romahtaneet. Etulinjassa on myös kaksi harkkokivestä muurattua, kattamatonta, pientä suojahuonetta.
Taustalla, kohteen itäosassa on ollut yksi kivestä ja hirsistä rakennettu suojahuone, josta erottuu vain kuoppa sekä kaksi räjäytettyä, betonikatteista suojahuonetta, joiden koot ovat noin 2 x 3 m. Lisäksi itäosassa on yksi kallioon louhittu kuoppa ilmeisesti suojahuoneelle. Eteläosassa on suurikokoinen, betoninen suojahuone, mutta se on jäänyt ilmeisesti osittain leikkipaikan alle, eikä erotu maastossa hyvin. Länsiosassa on ehjäkattoinen, betoninen suojahuone, jonka sisäänkäynti on täytetty. Huoneen ulkomitat ovat noin 4,5 m x 4,5 m. Sen läheisyydessä on noin 3 m x 3 m kokoinen, betoninen suojahuone, jonka seinissä näkyy hirsien painanteet.
Kohteen luoteiskulmassa on kallioon louhittu, lähes suorakaiteenmuotoinen luola, jonka pinta-ala Helsingin kaupungin maanalaisten tilojen kartan mukaan on noin 82 m²ja korkeus reilu 3 m. Työt ovat jääneet kesken ja betonoinnit puuttuvat. Luolan yläpuolella olevan kalliohuipun kylkeen on louhittu kuoppa. Ilmeisesti tarkoitus on ollut yhdistää luola ja kuoppa toisiinsa.
Kohde kuuluu tukikohtaan XXXV, jonka puolustusasemat 1–12, tykkipatteri 101, vartiotupa 50 sekä este 1 sijaitsevat Reimarlan, Marttilan, Pitäjämäen ja Pajamäen alueella. Näistä puolustusasemat 6–9, tykkipatteri ja vartiotupa ovat kadonneet tai niitä ei ole rakennettu, muut ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. |