Kohde sijaitsee Tunnhamnin saaren itärannalla. Kohteella on tasainen perunamaa, joka laskee koilliseen kohti rantaa matalan Kappalskroken-nimisen lahden pohjukkaan. Volter Högmanin (1886:103) mukaan paikalla on ollut kivenlohkareiden muodostama perusta rakennuksesta, jonka seinien pituus oli 3-4 metriä. Rakenne tuhotiin laajennettaessa rinteessä sijainnutta perunapeltoa. Paikalta ei ole sen koommin tiettävästi tavattu löytöjä, mutta paikannimeä Kappalskroken on kuitenkin pidetty vahvana osoituksena paikalla sijainneesta kappelista (Dahlström 1945: 88-89; Zilliacus 1989:25).
Paikallisen informantin mukaan kappelin kivijalka olisi muistitiedon mukaan sijainnut nykyisen viljelyksen yläosassa paikassa, jossa kallio tulee maanpintaan näkyviin. Jäännöksiä kivijalasta ei ollut vuoden 1997 inventoinin aikaan enää havaittavissa.
Luonti: 28.3.2008 Viimeisin muutos: 22.2.2013
Tutkimukset
Tapani Tuovinen inventointi 1997
Huomautuksia: Tuovinen, T. 1997. Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueen arkeologinen inventointi IV, 1997. Kertomuksen kohde numero 15.
Luonti: 28.3.2008
Esa Laukkanen inventointi 2012
Huomautuksia: Inventointikohde 143. Kemiönsaaren Dragsfjärdin arkeologinen inventointi vuosina 2011 ja 2012. Varsinais-Suomen maakuntamuseo.
Ei käyty vuoden 2012 inventoinnin aikana.
Luonti: 22.2.2013
Volter Högman inventointi 1886
Huomautuksia: inv. 1886 (n:o 175)
Luonti: 22.2.2013
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.